Category

Tarinat

Kesänviettoa 1950-luvulla

By Tarinat

Kerron tässä kokemuksiani lapsuudestani 1950-luvulla. Ne liittyvät kesäaikaan ja kesämökkiimme, jonka isä oli rakennuttanut isovanhempiensa maille, vähäisen järven rantaan keskelle laajoja synkkiä metsiä. Rakennus oli pieni hirsitalo, jossa oli sauna ja huone ehkä 3 x 5 m, pieni mutta viihtyisä. Kalustuksena oli päästävedettävä, sivustavedettävä pukkisänky ja pirttipöytä.

Kesäpaikat olivat silloin ainakin meidän suvussa harvinaisia, niin että halukkaita vieraita riitti lähes joka kerraksi, kun mökillä kävimme. Silloin levitettiin heinillä täytettyjä patjapusseja lattialle, jopa pöydän alunenkin oli käytössä. Patjojen pöyhiminen nukuttavaan kuntoon oli melkoinen työ ja siitä tuli hyvä heinän tuoksu. Vaihdoin aina pukkisänkypaikkani siskonpetiin, sillä enojen ja tätien välissä oli tunnelmaa.

Isällä oli niihin aikoihin viiden hengen auto. Kun maalle lähdettiin, kaikki paikat oli täynnä ja me lapset vielä ylimääräisinä. Katolle laitettiin melkoinen jassikka tavaraa. Äiti väitti, että jekkerit laahaavat töyssyissä maata. Perille kyllä päästiin. Välillä tarvittiin varapyörää, käytiin ojassakin ja vesikin keitti.

Mökillä uitiin, saunottiin, soudeltiin, hakattiin puita, ongittiin ja ravustettiin, pelattiin korttia ja heitettiin tikkaa. Maito haettiin järven toisessa päässä olevasta maatalosta. Eila-täti toi ruuaksi muutamia kanoja. Niitä ei siihen aikaan oikein pidetty ruokana. Pistimme tulet saunan pataan ja keitettiin meidän perheen kana-ateriat.

Auto myytiin ja isä osti Zyndab-merkkisen moottoripyörän, joka putputti tosi harvakseen, en tiedä miksi. Isä ajoi, äiti istui takana ja me molemmat lapset olimme tavaroiden kanssa sivuvaunussa. Mökkimatkat tehtiin sillä ja vieraat tulivat omin konstein. Tehtiin ihan oikeita huvimatkoja, käytiin Porissa, Raumalla ja Köyliössäkin. Aina paistoi aurinko.

LL

Elokuvailta vuonna 1959

By Tarinat

On syyskuun loppua ja minulla perunannostovapaa. Olen 15-vuotias ja Fammun kanssa puolukoita keräämässä maalla. Asumme pienessä mökissä järven rannalla, kaukana muusta asutuksesta ja sankan metsän ympäröimänä. Öljylampun valossa illat tuntuvat kovin pitkiltä. Kyläkeskuksen tolpassa oli ilmoitus elukuvasta, Suomifilmistä. Saan Fammulta luvan mennä Seurojentalolle 2,5 km:n päähän.

Matka sujuu välillä juosten mukavasti. Elokuva kestää n. kaksi tuntia ja ilta on muuttunut yöksi. Ympärillä on täysi pimeys, ei tähtiä, ei kuuta. Hätäännyn, etn osaisi takaisin mökille. Kukaan ei lähde kanssani samaan suuntaan. Kukaan vähäisestä yleisöstä ei ole tuttu. Jostain kuitenkin ilmestyy isokokoinen mies, jota en tunne. Hän selvästi tuntee minut ja ehdottaa yhteistä kotimatkaa. Kyllikki Saaren murha on ollut vastikään yleisenä puheenaiheena.  En voi muuta kuin suostua. Hänellä on pyörä, mutta siinä ei ole valoa. Säkkipimeässä ei myöskään voisi ajaa. Hän on varmaan tehnyt tätä taivalta näissä olosuhteissa useasti, koska pärjää hyvin. Hän kertoo olevansa Antti pienestä 12-lapsisesta torpasta kylätietä eteenpäin, lapsikatraan keskivaiheilta. Luulen tuntevani Seijan, hänen nuoremman sisarensa, joka käy järvellä uimassa. Kauhulla odotan hetkeä, jolloin joudun siirtymään metsäpolulle ja selviytymään päivälläkin pelottavasta korpitaipaleesta. On niin pimeää, että on aivan sama pitääkö silmiä auki vai kiinni.

Antti kaataa pyörän ja etsii polun päätä. Arvaan jatkavani siitä yksin, mutta ei. Hän kulkee edellä ja huitoo käsillään. Kyllikki Saari käy mielessäni. Monien kompastelujen ja kuusenraapimien jälkeen tuo taival 500 m on ohi. Mökin ikkunasta loistaa öljylampun valo, Antti kääntyy takaisin. Hänellä on sama vielä edessä.

Mökissä on lämmintä ja suloista. Fammu on kuivannut vehnäkorppuja samalla kun on pitänyt tulta hellassa. Hän ei kysy miten selvisin matkasta, enkä minä kerro. Fammua kiinnostaa vain elokuva. Ehkä paikkakunnalla syntyneenä ja nuoruutensakin viettäneenä asia oli arkipäivää.

Olen hyvin kiitollinen Antille, joka näki hätäni ja josta jälkeenpäin kuulin, että hän oli minua viisi vuotta vanhempi, sotaväen käynyt sydämen sivistynyt mies. Antista tuli poliisi ja perusti perheen kansakoulun opettajan kanssa. Tämänkö takia olen aina pitänyt Antti-nimestä, eikö Koskelassakin ollut Antti, kunnon mies hänkin. Olisin halunnut kiittää, mutta miten se olisi käynyt?

Jos Antti tämän lukee, hän kyllä tunnistaa tapauksen. Kiitän häntä sydämeni pohjasta ja kerron kunnioitukseni.

Leena Turusta.

Talvisodan alkaminen

By Tarinat

Olin yhteiskoulun toisella luokalla, kun kesken koulupäivän tuli rehtori ilmoittamaan, että oli julistettu liikekannallepano, joka tiesi sitä, että miehet joutuivat lähtemään sotaan. Niin saatiin loppupäivä ja seuraavakin päivä vapaaksi, että voidaan hyvästellä lähtijät. Lähtö tapahtui suojeluskunnan kentältä. Miehet nousivat kuorma-autojen lavoille, niin paljon kuin seisomaan mahtui. Jokainen auto pysähtyi portille ja jokaiselle autolle laulettiin ”kuullos pyhä vala”. Lähtevä joukko oli aika kirjava. Suojeluskuntalaisilla oli asepuvut ja kiväärit, kun taas toisilla oli vain pikkutakki tai pusero ja selkäreppu. Tilaisuus oli jotenkin juhlallinen, monet pyyhkivät silmiään. Sodan aikaan tuli voimaan myös sotatilalaki. Armeija voi ottaa käyttöönsä mitä katsoo tarvitsevansa.

Mies 94 v.

Suurempi ongelma kuin Korona itsessään on ihmisen yksinäisyys.

By Tarinat

Olen 82 v. mummeli.

Olen kokenut sodat ja kulkutaudit.

Kun kaikki on nähty ei paljon ihmetystä anna. Mutta nöyrästi on toteltava yhteiskunnan antamia määräyksiä. Ymmärrän taudin vaikeudet ja teen mielelläni sen mitä viisaat tohtorit keksii määräysten avuksi.

Ongelma ei ole se, etteikö tajuaisi ja tietäisi, että sitten vasta tulee ongelma, kun mies on kuollut ja on yksinäinen ja jää ypöyksin. Ei oikein ole kuin sukulaiset ja hyvät päivän tutut ulkona.

Yksinäisyyden olen kokenut yhtä vaaralliseksi kuin koronan. On ihmisiä, joilla ei ole ketään tänä päivänä, koska lapsia ei ole ja sukulaismäärät pienenee koko ajan.

Yksinäisyys on todella vaikea ongelma. Olet ajatuksiesi kanssa yksin. Kun ihminen ajattelee, niin usein sortuu sinne huonoihin ajatuksiin. Harvoin ajatukset syntyy myönteisiksi. Tässä tilanteessa korostuu erityisesti huonot ajatukset ja tilanteet.

Silti monia asioita voi parantua. Yhteisöllisyys voi toisinaan parantua tämän koronan myötä. Monet joutuu retkahtamaan käyttämään lääkkeitä ja alkoholia, jotta selviytyy päivästä toiseen. Monella ikäiselläni on ymmärrystä tämän asian yhteydessä, koska on kokenut monia asioita kuten tuhkarokko, lapsihalvaus yms. Ne sairastettiin pois. Mutta tämä ei sairastamalla lähde. Tilanne on nyt vaikeampi. Se on erittäin suuri apu mitä vanhat on antaneet jotta tämä tilanne selätetään. Sitä ei nuoret aikuiset ymmärrä ollenkaan. Vanhat ovat antaneet oman panoksensa, koska ymmärtävät, että nämä ilmiöt kuuluvat maailmaan ja pitää olla nöyrä. Nuoret kuvittelevat että ei asia heitä koske vaan vanhat levittävät tautia vaikka asia on päinvastoin. Turha on nuorten nokka pystyssä kulkea koska maailmalla on tapauksia joissa nuoret ovat kuolleet koronaan. Nuorten pitäisi olla nöyriä maailmaa kohtaan.

Kuulin ystäväni kertomuksen kun hän, mummo 82 v, oli ulkoilemassa niin kohtasi nuoria aikuisia neljä metsätiellä. Ne levittäytyivät kautta tien ja mummelin piti mennä metsän kautta ohittamaan ne, ja yksi nuorista alkoi yskimään kun hän ohitti ne. Mummo ajatteli, että asiasta ei voi puhua koska pelkää että ne nuoret kostaisivat.

Mielestäni yhteiskunnassa on nähtävillä kaksi väestöryhmää, nuoret ja vanhat. Vanhat tottelee sääntöjä paremmin kuin nuoret. Nuorissa on myös niitä hyviä ymmärtäväisiä, jotka huomioi korona ajan rajoitukset.

En pärjäisi jos pitäisi käyttää kaupassa ja ulkona hengityssuojainta.

Loppujen lopuksi suurin ongelma on ikäihmisten yksin jääminen, joka on tappavaa ja kiduttavaa. Kuten esim. vankilassa käytetään eristämistä kidutuskeinona. Onneksi jatkossa ei ilmeisesti tulla rajoittamaan yli 70- vuotiaita kotiin yksin jäämistä. Se on kaikista pahinta, että joutuu jäämään yksin. Toki on yksilöllisiä eroja. Mutta suurin osa kärsii. Puhelin on ainoa oljenkorsi. Eräs professori kommentoi ,että jokaiselle pitää olla joku joka pitää huolta vanhuksesta.

Yksinäisyyttä ei tiedä ennen kuin sen kokee. Mistä löytyisi avain tähän yksinäisyyden ongelmaan ?

Ajatuksen Korona-ajasta kertoi Rouva 82 v. ”kaiken kokenut”. Löytävä oli apuna kirjoittamassa.

Runo: Kutsumaton vieras

By Tarinat

Kutsumaton vieras:

 

Huuru seppelepäinen,

aave kauhujen maan,

Hiipi hitaasti tajuntaan.

Jossain kaukana idän mailla,

oli havaittu tuhoja sen.

Sitten

nosti päätään kaikkialla,

kuin kukinta keväinen.

Nousi tumma ukkospilvi,

kietoi viittaansa pimeään,

iski, löi lakoon, tappoi

vei kuolleita mennessään.

Älä anna kättä, älä suuta

kavahda toista kulkijaa

kadun autiota puolta muista kotiisi suunnistaa.

Piiloutui hetkeksi tuo peto.

Mutta

ei tiedä minkä nurkan takaa

se eteen ponnahtaa.

 

Kirjoittaja:  AkkaVaris, 83v.

 

Takaisin Tarinat-sivulle

Yli yhdeksän vuosikymmentä elettyä elämää

By Tarinat

26.2.2020 Ensimmäinen koronaviiruspotilas on HUSi:n hoidossa, hän on kuumeinen.

Se on maailmanlaajuinen (epidemia – pandemia). Tämä on tätä aikaa, on niitä aikoja ollut, sotia ja tauteja.

Kaikella on puolensa. Ei se lepää täällä kotimaassakaan, aina ei ole helpolla saatu, mutta aika kultaa muistot.

Olin 7-vuotias, kun menin alakouluun. Oli naisopettaja. Kaikki oli vierasta  minulle. Kavereissa oli tuttuja tyttöjä. Matkaa kouluun oli 6 km pientä kylätietä.

Naapuri talosta tultiin joskus hevosella, kyytiin ottivat minutkin. Liikuntaa tuli mennen tullen. ”Kivaa oli, kun matka käveltiin.”

Helluntaipäivänä 31.5.2020 Mummo 91 v.

Löytävien asiakas Edith

By Ajankohtaista, Blogi, Hankkeet, Tarinat

Fingerroosin säätiön Löytävässä vanhustyössä työntekijät kohtaavat ikäihmisiä, jotka tarvitsevat tukea ja kannattelua arjessa pärjätäkseen. Seuraava tarina on esimerkki työn moninaisuudesta, arjen haasteista ja Löytävien sinnikkyydestä. Asiakkaan anonymiteetin suojelemiseksi nimi- ja sukupuolitietoja sekä keskeisiä tunnistetietoja tarinassa on muutettu.

Asiakkaamme Edith 86 v.

Edith oli käynyt usein vuonna 2016 kaupungin vuokratalojen toimistolla valittamassa sähkösopimuksestaan. Hänen mielestään sähkön pitää sisältyä vuokraan. Hän oli käynyt asuntotoimistossa repimässä sähkölaskuja, koska ei ymmärtänyt miksi hänen pitäisi tehdä oma sopimus sähköyhtiön kanssa. Sosiaalihuoltoon tehtiin toimistosta ilmoitus sähköjen katkaisemisen vuoksi. Sosiaalihuoltolain mukaisen poliisin ja lääkärin käynnin myötä Edith oli tavoitettu. Edith oli ohjattu vanhuspalveluihin, mutta hän kieltäytyi niistä.

Asumisneuvojalla heräsi huoli rouvasta, joka asui yksin, eikä hänellä ollut omaisia. Asumisneuvoja kysyi rouvalta luvan, että sai antaa nimen, osoitteen ja puhelinnumeron Löytävä vanhustyön työntekijöille. Asumisneuvoja soitti Löytäville ja kertoi rouvan hankalasta tilanteesta ja antoi asiakkaan luvalla tiedot. Löytävä soitti rouvalle, joka oli yksinäinen. Rouva kertoi, että hänellä käy varas, joka vie mukanaan vaatteita, astioita ja rahaa. Puhelias ja välillä kiivaskin rouva oli asunut asunnossaan vuodesta 2005. Edith oli iloinen saadessaan keskustella, mutta kertoi viihtyvänsä yksin.

Tapaamispäivänä Löytävän kanssa rouva tuli kerrostalon alaovelle, joka oli lukittu, avaamaan oven ja toivotti tervetulleeksi kotiinsa. Istuimme pienen siistin yksiön ruokailupöydän ääreen.

Rouva kertoi, että hänen yli 90-vuotias siskonsa on hoitokodissa, mutta he eivät ole tavanneet yli kymmeneen vuoteen. Rouvan puoliso oli kuollut vuosia sitten. Huoneen kirjahyllyn päällä oli valokuvakehyksissä kuvia lapsesta. Kysyimme omaisista ja rouva kertoi, että hänellä on 55 -vuotias tytär ulkomailla. Rouvalla oli kaksoiskansalaisuus. Tytär olikin käynyt viisi vuotta sitten Suomessa. Rouva oli nuorena mennyt naimisiin merikapteenin kanssa ja saanut tyttären. Rouva oli elänyt 25 vuotta ulkomailla, mutta palannut kotimaahan äitinsä hautajaisiin ja sitten jäänyt Suomeen. Tytär ei ollut muuttanut Suomeen.

Rouva kertoi varkaasta, joka käy yleisavaimella hänen kodissaan aina kun hän poistuu tai on keittiön puolella. Varas on vienyt hänen kauniit housunsa, sukkahousuja ja puseroita. Tiistaisin tytär aina soittaa hänelle. Hän käy kaupungilla toriostoksilla ja kaupassa sekä käy maksamassa laskut pankin tiskillä. Hän on pieniruokainen ja säästeliäs rahan suhteen. Rouva saa takuueläkkeen kuukausittain. Lääkäriä hän ei mielestään tarvitse, koska ”ne eivät siellä osaa hyvin hoitaa” ja hän on täysin terve. Jos päätä särkee niin hän ottaa vain asperiinin. Löytävä lupaa tuoda Kelan hoitotukihakemuksen ensi käynnillä mukana, jotta hän mahdollisesti saa pieneen eläkkeeseen lisän.

Rouva piipahti myös Löytävän toimistolla eräänä päivänä, kun puhelin oli ”mennyt sekaisin”. Soitimme operaattorille ja avasimme uudelleen liittymän, jonka hän oli aiemmin sulkenut ymmärtämättään mitä teki.

Toisella kotikäynnillä rouva sai uudelleen apua puhelimensa uudelleen käynnistämiseen, koska hän ei enää muistanut miten puhelin saadaan kytkettyä päälle. Hän kertoi, että oli tässä Löytävien kotikäyntien välissä kerran hukannut avaimet. Hän oli jäänyt ulko-oven ulkopuolelle. Onneksi taloyhtiön huoltomies oli lähettyvillä ja päästi hänet sisälle kotiin. Avaimet löytyi silloin kotoa mikron päältä. Kerrottiin rouvalle, että muistikoordinaattori voi tehdä kotikäynnin, jotta hän voisi saada tarvittavan muistilääkkeen. Se auttaisi muistia, josta hän oli itsekin hieman huolissaan.

Kolmannella kerralla kotikäynnille tuli mukaan muistikoordinaattori. Hän teki muistitestin ja tulos olikin hälyyttävä; 17/30 pistettä.

Suosittelimme hänelle geriatriselle poliklinikalle menoa. Soitimme geriatriselle polille ja saimme pitkän suostuttelun jälkeen hänet suostumaan lähtemään mukaan. Geriatrisella polilla sairaanhoitaja haastatteli ja he ottivat tarvittavat kokeet. Kerroimme, että Edith asuu yksin ja hänellä saattaa olla hieman harhaisuutta. Edith jäi tarkkailuun. Geriatrinen poliklinikka suositteli hänelle yön yli jaksoa, mutta siitä hän kieltäytyi. Lääkäri teki lähetteen pään kuvaukseen. Edith ei suostunut menemään sinne.

Aikavarauskin jäi peruuttamatta ja siitä hänelle koitui kuluja. Edith kieltäytyi kotihoidon arviointikäynnistä.  Tietojärjestelmän kautta geriatriselta polilta saatiin tieto, että Edithistä olikin tehty aikaisemmin jo sosiaalihuoltoon ilmoitus. Vanhuspalvelun sosiaalityöntekijä oli käsitellyt ilmoitusta ja tunsi tapauksen entuudestaan. Maistraattiin oli myös tehty edunvalvontailmoitus, mutta maistraatti ei ollut katsonut tarpeelliseksi nimittää edunvalvojaa. Edith kieltäytyi palvelujen vastaanottamisesta, joten vanhuspalveluiden toimenpiteitä ei käynnistetty.

Sovimme puhelimitse tapaamisen neljännelle kerralle, jolloin tarkoituksena oli puhua rouvalle, että olisi hyvä jos hoitaja kävisi katsomassa miten hän voi, kun kerran yksin asuu ilman omaisia. Polilta oli ohjattu kotiutustiimi käymään hänen luonaan, mutta koska hän ei tarvinnut mielestään mitään, niin hän lähetti hoitajat pois ovelta. Kotiutustiimi pääsi kolme kertaa paikan päälle. Löytävät jäivät silloin taka-alalle ja asiakkuus Löytävillä päätettiin.

Kului 4 kuukautta ja Edith ilmestyi uudelleen asiakkaaksi asumisneuvojan kautta toiselle kierrokselle. Edith oli nyt suostunut tekemään sähkösopimuksen toimistossa, mutta asumisneuvojalla oli huoli Edithistä, koska hänellä oli useita tuhansia euroja laukussa rahaa. Asumisneuvoja ehdotti yhteistä pankkiasiointia, jotta rahat saataisiin Edithin tilille, mutta hän ei suostunut siihen. Hän pelkäsi, ettei muistaisi miten rahat saa pankista pois. 100 e setelit oli pinona muovipussiin sisään tungettuna. Toisessa paketissa oli 50 e setelit  pinona. Tässä olivat hänen 25 vuoden säästöt. Edith kertoi, että kolmas rahapaketti oli varastettu kotoa naapurin toimesta. Hän otti rahat vastedes aina mukaan kun asioi kaupungilla.

Löytävä tapasi Edithin kotonaan ja yhdessä soitettiin tyttärelle. Löytävä puhui tyttären kanssa ja oli helpottavaa kertoa miten huonosti äiti voi. Luottamuksellinen suhde syveni Edithiin. Edith ei oikein pitänyt siitä, että tytär komenteli häntä viemään rahat pankkiin. Heille tuli sanaharkkaa.

Löytävä suostutteli tyttären tulemaan Suomeen ja tytär tuli tietoiseksi miten sairaudentunnoton äiti oli. Suunnitelmana oli, että yksityinen palveluntuottaja kävisi tekemässä kontrollikäynnit äidin luona, jotta tytär voisi olla rauhallisin mielin asuessaan ulkomailla. Edith ei päästänyt hoitajia sisälle kuitenkaan. Käyntejä päästiin tekemään viisi kertaa.

Tytär oli epätoivoinen, kun sai soiton sairaalan osastolta, että äiti oli siellä hoidossa. Hän sai Löytävältä henkistä tukea päätöksen tekemiseen. Hän oli nyt päättänyt tulla Suomeen hakemaan äidin kotimaahansa.

Löytävän tukikontakteja oli useita kymmeniä asiakkaaseen ja tyttäreen. Asiakasta autettiin geriatriselle polille, jossa hän sai terveydenhuollon apua. Asiakas päätyi sairaalan osastolle odottamaan turvallista sijoituspaikkaa, koska hän ei selviytynyt enää yksin kotona. Löytävän työ Edithin auttamiseksi oli tarpeellista. Löytävä työntekijä täydensi julkisen terveydenhuollon palvelua tavoittaen asiakkaan ja aikaa käyttäen loi luottamuksellisen suhteen, jossa asiakkaan oli turvallista edetä ja saada itselleen hyvä ja arvokas vanheneminen hoitokodissa. Tytär on säännöllisesti nyt yhteydessä puhelimitse äitiinsä, joka ilostuu puhelimen soidessa ja saadessaan kuulla ainoan omaisensa tervehdykset.

– Annikka Salonen, Löytävä vanhustyöntekijä, Fingerroosin säätiö

Löytävä vanhustyömme toimii myös nyt poikkeustilan aikana.  Työntekijämme kuuntelevat, tukevat, auttavat ja välittävät. Olkaa yhteydessä meihin, kun tarvitsette juttuseuraa tai muuta apua tai teillä on huoli toisesta ikäihmisestä. Yhteystiedot löytyvät täältä: https://fingerroos.net/toiminta/loytava-vanhustyo

Voitte myös kertoa oman tarinanne ja lukea muiden tarinoita uudelta Fingerroosin säätiön Tarinat-sivulta: https://fingerroos.net/tarinat

Vi betjänar också på svenska.

 

 

Koronapeli

By Tarinat

Klassinen puinen koronapeli herättää nostalgisia tunteita ja se olikin monelle tuttu 1950-luvulta alkaen. Herpaantumatonta jännitystä, voittoja ja tappioita synnyttävä peli, jonka lopputulosta oli vaikea ennakoida. Iän myötä pelaaminen väheni ja loppui vähitellen.

Seuraavan kerran kuulin koronasta aiempaa enemmän maaliskuun alussa. Se oli nimetty pahaksi virukseksi, joka tulisi kylvämään kuolemaa ja vakavia sairauksia maailman väestölle. Televisiosta näkyi kuvia Kiinasta, missä ihmiset kulkivat kasvosuojaimet yllään. Maamme hallitus antoi ohjeet ja rajoitukset kokoontumisille ja liikkumiselle. Minut on 75-vuotiaana yksinasujana luokitettu riskiryhmään, jota tulisi suojella erityisesti. Kun minulla vielä oli ollut keuhkoveritulppa, sairastan uniapneaa ja olin selättänyt melanooman, olisin varsinainen kohde tuolle koronavirukselle. Ihmiset pelästyivät ja hamstrasivat seuraavina päivinä vessapaperia kärrykaupalla. Minut ”suljettiin” omaan kerrostalokolmiooni. Onneksi ehdin hakea turvavarastooni viikon ruoka-annokset. Yksineläjälle se oli vielä mahdollista, mutta moni suurperhe joutui ratkaisemaan ruokailunsa ystävien tai yhteiskunnan apuun turvautuen. Minä suljin oveni tiiviisti. Olin karanteenissa.

Avopuolisoni asuu naapuritalossa, joten jonkinlainen henkireikä toiseen ihmiseen on olemassa puhelimen kautta. Niinpä puhelin on osoittautunut verrattomaksi välineeksi kommunikaatiossamme. Se on myös turva siihen, jos jotain toisillemme tapahtuisi. En pelkää itseni tai avopuolisoni osalta sairastumista, mutta lähinnä lasteni ja lastenlapsieni puolesta. Nuo kolme alle kouluikäistä pikkuihmistä ovat ihmeissään, koska eivät pääse leikkimään kavereittensa kanssa. Kotona olo turruttaa leikkihaluisia, mutta onneksi heidän omakotitalonsa mahdollistaa lähiulkoilun. Isovanhempana minulla on päivittäinen ikävä. Siihenkin WhatsApp-sovellus tuo apua. Pahinta on epätietoisuus, millainen tauti korona on. Osuuko se kaikille, osaako se valita uhrinsa, onko se lapsille lievempi, ikäisilleni ihmisille ankarampi. Ainakin kolme neljästä sairastuneista vanhuksista on poistunut joukostamme. Keski-ikä on ollut 81 vuotta. Tutkimukset selventävät tilannetta ja tuottavat uusinta tietoa tästä pelistä.

Onneksi meillä on tässä koronapelissä omat sääntömme. Hallituksemme antamat selkeät määräykset antavat ne rajat, missä liikumme ja mitkä toiminnot ovat suljettuina. Koulut, ravintolat, monet työpaikat ovat nyt kiinni. Olemme koronapelissä suojautuneet lähikosketuksilta, ilmassa tappavilta pisaroilta.

Kauppa-asiat olen ratkaissut noutopalveluna. Kerran viikossa teen netissä tilaukseni. Kauppias kantaa tavarat autooni. Kahden metrin suojaväli ilman hansikkaita kylläkin. Käsien pesun muistan ennen ja jälkeen kaupassa käynnin. Avopuolisoni on rohkeampi. Aamuvarhain hän käy lähimarketissa hansikkailla ja valmiilla ostoslistalla varustettuna.

Illalla teemme koiramme kanssa yhteisen metsälenkin. Vastaantulijoita on muutama, mutta siinäkin koiraihmiset ovat oppineet pitämään remmin mittaiset etäisyydet. Koirilla ei ole rajoituksia. Ei ainakaan vielä. Metsä rauhoittaa. Luonto on lähellä. Elämä jatkuu.

Myös kirjat tarjoavat päivään vaihtelua ja eläviä tarinoita. Mielessä kannattaa muistella mukavia elämän kokemuksia. On aika järjestää valokuvakansiot, piirtää tai maalata. Viikon jokaiselle päivälle tehty ystäväpuhelu virkistää seitsemää ystävää ja vastapuhelu saman verran

Ihmisten liikkumisvapauteen puuttuminen on raju toimenpide. Viisainta on kuitenkin puhaltaa yhteen hiileen ja yrittää selviytyä tässä pelissä hengissä. Tällaista koronapeliä ei ole koskaan vielä pelattu. Vastassa on virus, joka pistää maailman polvilleen ja uhkaa maailman laajuisella lamalla. Mutta me voitamme pelin. Nappuloita voi olla molempien pelaajien tappioina, mutta lopulta pussiin putoaa vahvempikin hyökkääjä.

23.4.2020  Jukka

 

Takaisin Tarinat-sivulle

Elämme korona yhteiskunnassa

By Tarinat

Elämme korona yhteiskunnassa….

Niin valitettavasti täällä suomessakin. Kuka huonommin, kuka paremmin.

Kirjoitan omaa olemistani menneillään olevasta korona elostani.

Kirjoitan Pilke ohjaajan pyynnöstä, Fingeroos säätiön luettavaksi ( käyttöön ).

Alkuun lyhyesti itsestäni. Olen riskiryhmään luelteltava vanha äijä. Olen jäsenenä Pilke Lehmusvalkama ryhmässä. Ennen eläkeikääni ehdin tehdä montaa puuhaa. Viimeiset, yli kolmekymmentä ( 30 ) vuotta logistiikka puuhissa. Logistiikka päällikön tehtävästä jäin eläkkeelle.

Sitten aiheeseen: Henkilökohtainen elämäni kuluvasta korona ajasta on varmaan monien muiden tavoin ”aneminen” Ts. kotioloissa vietettyä elämää. Pitää tunnustaa, että harvakseltaan ruokakaupassa pitää pistäytyä. Mutta silläkin se ohjeistettu turvaväli. Mainitsen nytkin, että kerään vanhaa krääsää kotimuseooni Koskelle Tl. Nyt olen pidättäytyt käymään ostoksilla kirpputoreilla. Kuten totesin, vaikka olen vanha, normaali kautena liikun paljon. Päivittäin tuolloin katson mm.TS lehdestä, minne mennään uutisia. Usein sieltä pongaan jonkun itselleni mielekkään menon -ja menoksi.

Iästäni huolimatta liikun vielä autollani. Joten menoihin meneminen on vaivattomanpaa, kun esim. busseja käyttäen. Olen lukenut, että tällä hetkellä bussehin ei käy käteisellä maksaminen. Olen ajatellut kyllä kokeilla, miten bussikuskit reakoivat, kun tyrkytän maksuksi kolmea euroa ?

Pitää omaan ”korona kauteeni” olla kuitenkin hyvilläänkin. Hyvillään siksi, että olen välttynyt koronaviruksen tartunnalta. Koskaan ei kuitenkaan pidä mennä sanomaan, ei se minuun tartu. Viruksen suomessa tavallisten tallaajien tietoon se tuli noin seitsämän viikkoa sitten. Tuolloin em. mainintoja kuuli kyllä.

Todettakoon kohdaltani kuitenkin, että vko 17 alussa alkoi rintapielissäni ahdistaa, erään fyysisen työrupeaman jälkeen. Siitä sitten hyvään suomalaiseen terveyden huoltoon. Kokeita otettiin runsaasti, ihan tyksiä myöden. Selvisin pelkällä säikähdyksellä. Lääkäri epäili ympäripyöreästi, herralla voi olla lähinnä luulotauti. Yhtä kaikki, vuoroni ei vielä tullut.

Kirjoitukseni tilaajan pyyntö oli, että ei sitten pitkää ”luentoa” Ei sitä kukaan ehdi eikä jaksa lukea. Eli mennään sillä säännöllä. Arki 4A, kuulemma maksimi. Kyllä toki pojalta kerrottavaa riittäisi, jos menisi yksityiskohtiin. Yhteenvetona pitää toivoa, että päästäisiin täällä suomessakin mahdollisimman pian ”normaali elämään” Pientä valon pilkasdusta siihen suuntaan hallituksen taholta on jo annettu. Meidän kaikkien pitää vaan kestää ja elää siten kun ohjeistus on annettu. Näin toimien selätämme viiruksen nopeammin.

Jos ja kun se pöpö on vihdoin voitettu. Uskoisin, että se ”uusi elämä” ei ihan heti toivu entiseksi.

Mutta se jää nähtäväksi. Sanonta jota mm. nykyisin päättäjät käyttävät runsaasti.

Jos tätä nyt joku vaivautuu lukemaan, niin kaikille tilanteesta huolimatta hyvää Vapun aikaa.

Turku 24.4.2020

 

Takaisin Tarinat-sivulle