Skip to main content
AjankohtaistaYleinen

Työkokeilija Johannan kuulumiset työn ääreltä: “Uusien asioiden oppiminen on aina mukavaa!”

By 24.7.2020August 6th, 2020No Comments

Syörään yhressä-hankkeen toiminnassa työkokeilijana ollut mukana Johanna. Johanna aloitti työt tammikuussa, koronan takia työt keskeytyivät hetkeksi, mutta kesäkuussa työkokeilua saatiin taas jatkumaan. Tässä Johanna kuulumisia työkokeilusta Fingerroosin säätiön, Syörään yhressä -hankkeesta.  

Hellurei kaikille! 

Haluaisin kertoa teille hieman omasta kokemuksestani työkokeiluuni liittyen. Aluksi itselläni ei ollut mielessäkään, että tämmöinen työkokeilu olisi edes mahdollista enkä koskaan kuvitellut olevani kiinnostunut esimerkiksi ohjaajan työstä ennen tätä mahdollisuutta. Fingeroosin säätiöön tutustuin heidän järjestämällä Syörään yhressä – aamupalalla, jossa olin käynyt n. puolivuotta Vuoden 2020 alussa, Syörään yhressä-hankkeen työntekijä Saila sitten ehdotti että, mitä olisin mieltä tämmöisestä työkokeilusta? Vastasin, että mietin hetkisen ja pohdinnan jälkeen päädyin lähteä kokeilemaan.
 

Työtehtäviä on monenlaisia paikoista riippuen. Minä olen suurimmaksi osaksi ollut Syörään yhressä- hankkeen järjestämillä yhteisöaamupaloilla ja – kahveilla. Toimintaa järjestetään eri puolilla Turkua, niin pääsee näkemään erilaisia paikkoja ja tapamaan eri-ikäisiä ihmisiä. Usein miten tehtäviin kuuluu toiminnan esivalmistelut esim. Kahvin keitto, tuolien ja pöytien järjestely ja muiden tavaroiden paikalleen laittoa. Olen myös vetänyt muutamassa paikassa tietokilpailuja ja auttanut kännykkään liittyvissä kysymyksissä. Alkuvuodesta ennen koronaa, laitetiin myös aamupalaa, mutta tällä hetkellä ruokaa ei ole tarjolla. Sitten kun ovet aukeaa niin olen ihmisten seurana ja laitan lisää kahvia jos loppuu kesken.
 

Kuvassa vasemmalla työkokeilija Johanna ja oikealla hanketyöntekijä Pike

Työstä olen oppinut todella paljon uusia asioita ja työ toi minussakin uusia puolia esille mitä en edes tiennyt olevan. Alussa olin todella epävarma ja enkä tiennyt miten olla, mutta kyllä siihen työtempoon pääsi sitten mukaan.

“Työ on tehnyt minusta enemmän ulospäin suuntautuvan ja avoimen kaikelle uudelle. Olen ollut rohkeampi lähteä kokeilemaan uutta. Itselleni olen työn kautta löytänyt monta uutta ystävää.”
 

Joten haluaisin kertoa sinulle arvoisa lukijajos mietit voisitko sinäkin aloittaa työkokeilun, niin lähde ihmeessä kokeilemaan! Oman kokemukseni mukaan, säätiöllä löytyy mukava työkokeilupaikka ja kivat työkaverit piristää aina päivääsi! Uusien asioiden oppiminen on aina mahtavaa.

 Aurinkoiset terveiset, työkokeilija Johannalta (22v. 

 Syörään yhressä-hankkeessa ja Fingerroosin säätiön eri toiminnoista löytyy erilaisia ja monipuolisia työharjoittelu ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksia.  Ota yhteyttä ja tiedustele eri vaihtoehdoista, kerromme mieluusti tarkemmin lisää. Työntekijöiden yhteystiedot löydät täältä:  https://fingerroos.net/wp/yhteystiedot