Kerron tässä kokemuksiani lapsuudestani 1950-luvulla. Ne liittyvät kesäaikaan ja kesämökkiimme, jonka isä oli rakennuttanut isovanhempiensa maille, vähäisen järven rantaan keskelle laajoja synkkiä metsiä. Rakennus oli pieni hirsitalo, jossa oli sauna ja huone ehkä 3 x 5 m, pieni mutta viihtyisä. Kalustuksena oli päästävedettävä, sivustavedettävä pukkisänky ja pirttipöytä.
Kesäpaikat olivat silloin ainakin meidän suvussa harvinaisia, niin että halukkaita vieraita riitti lähes joka kerraksi, kun mökillä kävimme. Silloin levitettiin heinillä täytettyjä patjapusseja lattialle, jopa pöydän alunenkin oli käytössä. Patjojen pöyhiminen nukuttavaan kuntoon oli melkoinen työ ja siitä tuli hyvä heinän tuoksu. Vaihdoin aina pukkisänkypaikkani siskonpetiin, sillä enojen ja tätien välissä oli tunnelmaa.
Isällä oli niihin aikoihin viiden hengen auto. Kun maalle lähdettiin, kaikki paikat oli täynnä ja me lapset vielä ylimääräisinä. Katolle laitettiin melkoinen jassikka tavaraa. Äiti väitti, että jekkerit laahaavat töyssyissä maata. Perille kyllä päästiin. Välillä tarvittiin varapyörää, käytiin ojassakin ja vesikin keitti.
Mökillä uitiin, saunottiin, soudeltiin, hakattiin puita, ongittiin ja ravustettiin, pelattiin korttia ja heitettiin tikkaa. Maito haettiin järven toisessa päässä olevasta maatalosta. Eila-täti toi ruuaksi muutamia kanoja. Niitä ei siihen aikaan oikein pidetty ruokana. Pistimme tulet saunan pataan ja keitettiin meidän perheen kana-ateriat.
Auto myytiin ja isä osti Zyndab-merkkisen moottoripyörän, joka putputti tosi harvakseen, en tiedä miksi. Isä ajoi, äiti istui takana ja me molemmat lapset olimme tavaroiden kanssa sivuvaunussa. Mökkimatkat tehtiin sillä ja vieraat tulivat omin konstein. Tehtiin ihan oikeita huvimatkoja, käytiin Porissa, Raumalla ja Köyliössäkin. Aina paistoi aurinko.
LL