Skip to main content
Category

Toiminta

Me-talon perheohjaaja Riina perheiden apuna

By Ajankohtaista, Hankkeet, Toiminta

Pansion Me-talon Riina on auttanut alueen perheitä yli neljän vuoden ajan. Tässä Riina kertoo enemmän itsestään ja työstään.

Olen Riina Nurmi, Me-talon perheohjaaja. Olen myös organisoija, äiti, ystävä, pikkusisko, vitsiniekka, dekkarifani, kuuden lapsen kummitäti, auttaja, laadukkaiden elokuvien ystävä (esim. Karate Kid I-III), utelias (erityisesti erilaiset elämäntarinat), ruuasta innostuja ja raakakakkujen ystävä. Vaikka olenkin melko vauhdikas välillä, niin minulla on kuulemma silti rauhoittava ja maadoittava vaikutus ihmisiin.

Olen toiminut perheohjaajana tammikuusta 2017 alkaen. Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevaisia. Toimin ohjaajana erilaisissa ryhmissä (esimerkiksi vankien lasten vertaistukiryhmässä sekä seikkailukasvatuskerho KOTA:ssa), tapaan asiakkaita (kodeissa, Me-talolla, kävelyllä, melkeinpä missä vaan!), olen mukana erilaisissa verkostoissa jne. Minut voi löytää esimerkiksi Hövelin toimistolta, pulkkailemasta tai vaatteita jakamasta.

Perhetyö on tarkoitettu lapsiperheille ja sellaiseksi tuleville.

Yhteyden saa puhelimitse 044 745 4196 (WhatsApp, tekstiviesti tai soitto), sähköpostilla: riina.nurmi@fingerroos.net

tai Facebookissa: Me-talo Turku Perheohjaaja Riina https://www.facebook.com/profile.php?id=100015730840389.

Voi myös tulla katsomaan Me-talolle olenko paikalla!

Mikä minua kiinnostaa erityisesti perhetyössä? Ihmisten kohtaaminen (niin isojen kuin pienten) ja heihin tutustuminen (ne elämäntarinat..).  On hienoa huomata, kuinka jokaisesta tilanteesta löytyy myös jotain positiivista tai jotain mitä kohti mennään yhdessä. Välillä iloitaan yhdessä onnistumisia tai sitä, että joku haastava asia on helpottunut. Myös surulliset tai huonot hetket on helpompi jaksaa, kun ne jakaa jonkun kanssa.

Olen oppinut työstäni tosi paljon! Kaikkea oppimaani en osaa varmasti edes tiedostaa tai sanoiksi pukea, mutta yhden asian haluan mainita:

 Älä tuomitse naapuriasi ennen kuin kävelet kaksi kuunkiertoa hänen mokkasiineissaan
(vanha intiaaniviisaus).  Jokaiselta asiakkaalta oppii jotakin uutta; oli se sitten konkreettinen asia tai tekeminen, tai vaikkapa itselleni uusi näkökulma johonkin asiaan.

”Maailman parhaat” esillä Lausteella, Maariassa ja Pansiossa

By Ajankohtaista, Toiminta

”Minun äitini on maailman paras, koska hän yrittää aina kaikkensa” – Näin on kirjoittanut eräs Lausteella asuva lapsi, kun häneltä kysyttiin, mikä omassa äidissä on kaikkein parasta.

Lausteella sydämiin kirjoitetut viestit reunustavat Kirjurinpolkua 5.5.-10.5/Kuva Annika Dolgov.

Lausteella sydämiin kirjoitetut viestit reunustavat Kirjurinpolkua 5.5.-10.5/Kuva Annika Dolgov.

Äitienpäiväviikolla Lausteella, Maariassa ja Pansio-Perno-alueella äidit ja muut tärkeät ihmiset nostetaan jalustalle, kun sadat lasten tekemät viestillä varustetut sydämet ripustetaan julkitilaan kullakin alueella. Jokaisessa sydämessä on ainutlaatuinen viesti, jossa kerrotaan, miksi juuri se oma tärkeä ihminen on maailman paras.

Sydämet ovat tehneet Yli-Maarian koulun Ypsilonin ja Moision yksikön, Paattisten, Jäkärlän, Lausteen ja Pansion koulun oppilaat. Maailman paras– tempauksen taustalla on Lausteen Lähiötupa, Maarian Kylätalo ja Pansion Me-talo. Tempauksella halutaan osoittaa kunnioitusta kaikille äideille ja lasten tärkeille ihmisille, erilaisille kasvatustavoille sekä kulttuureille. Sydämet ja niiden viestit muistuttavat myös, että jokaisella lapsella ja aikuisella olisi tärkeää olla vähintään yksi luotettava ja turvallinen ihminen elämässään. Tällä ajatuksella Lähiötupa, Me-talo ja Kylätalo toteuttavat päivittäistä toimintaansa kutsuen alueen asukkaita ja toimijoita yhteen.

Sydämet ripustetaan äitienpäiväviikolla ja ovat ne ovat esille noin viikon.

Lausteen koulun yli 200 ainutlaatuisella viestillä varustettua sydäntä/Kuva Annika Dolgov.

Lauste: Kirjurinpolku 5.-10.5

Pansio: Me-talon ikkunaovet 5. -10.5 Pansion Me-talo löytyy Hövelin palvelukeskuksesta, Hyrköistentie 26

Maaria: Moision liikekeskuksen edusta, Jäkärlän toriaukio, Paattisten nuorisotalon edusta. 7- 14.5

Fingerroosin säätiön koordinoimat yhteisötilat Lausteen Lähiötupa ja Pansion me-talo sekä Fingerroosin säätiön ja Maarian kyläyhdistyksen koordinoima Maarian Kylätalo järjestävät maksutonta ja kaikille avointa toimintaa ympäri vuoden.  Maarian kylätalon ja Lausteen Lähiötuvan toiminta on Turun kaupungin osallistavan budjetoinnin, Asukasbudjetin mahdollistamaa.

Lue Turun Sanomien juttu Lähiötuvasta ja Maailman paras-tempauksesta

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5301865/itienpaivan+sydamet+ilahduttavat+Lausteella+Pansiossa+ja+Maariassa

Lisätietoa: www.fingerroos.net

annika.dolgov@fingerroos.net 044 714 3360