Skip to main content
Category

Blogi

Löytävien asiakas Edith

By Ajankohtaista, Blogi, Hankkeet, Tarinat

Fingerroosin säätiön Löytävässä vanhustyössä työntekijät kohtaavat ikäihmisiä, jotka tarvitsevat tukea ja kannattelua arjessa pärjätäkseen. Seuraava tarina on esimerkki työn moninaisuudesta, arjen haasteista ja Löytävien sinnikkyydestä. Asiakkaan anonymiteetin suojelemiseksi nimi- ja sukupuolitietoja sekä keskeisiä tunnistetietoja tarinassa on muutettu.

Asiakkaamme Edith 86 v.

Edith oli käynyt usein vuonna 2016 kaupungin vuokratalojen toimistolla valittamassa sähkösopimuksestaan. Hänen mielestään sähkön pitää sisältyä vuokraan. Hän oli käynyt asuntotoimistossa repimässä sähkölaskuja, koska ei ymmärtänyt miksi hänen pitäisi tehdä oma sopimus sähköyhtiön kanssa. Sosiaalihuoltoon tehtiin toimistosta ilmoitus sähköjen katkaisemisen vuoksi. Sosiaalihuoltolain mukaisen poliisin ja lääkärin käynnin myötä Edith oli tavoitettu. Edith oli ohjattu vanhuspalveluihin, mutta hän kieltäytyi niistä.

Asumisneuvojalla heräsi huoli rouvasta, joka asui yksin, eikä hänellä ollut omaisia. Asumisneuvoja kysyi rouvalta luvan, että sai antaa nimen, osoitteen ja puhelinnumeron Löytävä vanhustyön työntekijöille. Asumisneuvoja soitti Löytäville ja kertoi rouvan hankalasta tilanteesta ja antoi asiakkaan luvalla tiedot. Löytävä soitti rouvalle, joka oli yksinäinen. Rouva kertoi, että hänellä käy varas, joka vie mukanaan vaatteita, astioita ja rahaa. Puhelias ja välillä kiivaskin rouva oli asunut asunnossaan vuodesta 2005. Edith oli iloinen saadessaan keskustella, mutta kertoi viihtyvänsä yksin.

Tapaamispäivänä Löytävän kanssa rouva tuli kerrostalon alaovelle, joka oli lukittu, avaamaan oven ja toivotti tervetulleeksi kotiinsa. Istuimme pienen siistin yksiön ruokailupöydän ääreen.

Rouva kertoi, että hänen yli 90-vuotias siskonsa on hoitokodissa, mutta he eivät ole tavanneet yli kymmeneen vuoteen. Rouvan puoliso oli kuollut vuosia sitten. Huoneen kirjahyllyn päällä oli valokuvakehyksissä kuvia lapsesta. Kysyimme omaisista ja rouva kertoi, että hänellä on 55 -vuotias tytär ulkomailla. Rouvalla oli kaksoiskansalaisuus. Tytär olikin käynyt viisi vuotta sitten Suomessa. Rouva oli nuorena mennyt naimisiin merikapteenin kanssa ja saanut tyttären. Rouva oli elänyt 25 vuotta ulkomailla, mutta palannut kotimaahan äitinsä hautajaisiin ja sitten jäänyt Suomeen. Tytär ei ollut muuttanut Suomeen.

Rouva kertoi varkaasta, joka käy yleisavaimella hänen kodissaan aina kun hän poistuu tai on keittiön puolella. Varas on vienyt hänen kauniit housunsa, sukkahousuja ja puseroita. Tiistaisin tytär aina soittaa hänelle. Hän käy kaupungilla toriostoksilla ja kaupassa sekä käy maksamassa laskut pankin tiskillä. Hän on pieniruokainen ja säästeliäs rahan suhteen. Rouva saa takuueläkkeen kuukausittain. Lääkäriä hän ei mielestään tarvitse, koska “ne eivät siellä osaa hyvin hoitaa” ja hän on täysin terve. Jos päätä särkee niin hän ottaa vain asperiinin. Löytävä lupaa tuoda Kelan hoitotukihakemuksen ensi käynnillä mukana, jotta hän mahdollisesti saa pieneen eläkkeeseen lisän.

Rouva piipahti myös Löytävän toimistolla eräänä päivänä, kun puhelin oli “mennyt sekaisin”. Soitimme operaattorille ja avasimme uudelleen liittymän, jonka hän oli aiemmin sulkenut ymmärtämättään mitä teki.

Toisella kotikäynnillä rouva sai uudelleen apua puhelimensa uudelleen käynnistämiseen, koska hän ei enää muistanut miten puhelin saadaan kytkettyä päälle. Hän kertoi, että oli tässä Löytävien kotikäyntien välissä kerran hukannut avaimet. Hän oli jäänyt ulko-oven ulkopuolelle. Onneksi taloyhtiön huoltomies oli lähettyvillä ja päästi hänet sisälle kotiin. Avaimet löytyi silloin kotoa mikron päältä. Kerrottiin rouvalle, että muistikoordinaattori voi tehdä kotikäynnin, jotta hän voisi saada tarvittavan muistilääkkeen. Se auttaisi muistia, josta hän oli itsekin hieman huolissaan.

Kolmannella kerralla kotikäynnille tuli mukaan muistikoordinaattori. Hän teki muistitestin ja tulos olikin hälyyttävä; 17/30 pistettä.

Suosittelimme hänelle geriatriselle poliklinikalle menoa. Soitimme geriatriselle polille ja saimme pitkän suostuttelun jälkeen hänet suostumaan lähtemään mukaan. Geriatrisella polilla sairaanhoitaja haastatteli ja he ottivat tarvittavat kokeet. Kerroimme, että Edith asuu yksin ja hänellä saattaa olla hieman harhaisuutta. Edith jäi tarkkailuun. Geriatrinen poliklinikka suositteli hänelle yön yli jaksoa, mutta siitä hän kieltäytyi. Lääkäri teki lähetteen pään kuvaukseen. Edith ei suostunut menemään sinne.

Aikavarauskin jäi peruuttamatta ja siitä hänelle koitui kuluja. Edith kieltäytyi kotihoidon arviointikäynnistä.  Tietojärjestelmän kautta geriatriselta polilta saatiin tieto, että Edithistä olikin tehty aikaisemmin jo sosiaalihuoltoon ilmoitus. Vanhuspalvelun sosiaalityöntekijä oli käsitellyt ilmoitusta ja tunsi tapauksen entuudestaan. Maistraattiin oli myös tehty edunvalvontailmoitus, mutta maistraatti ei ollut katsonut tarpeelliseksi nimittää edunvalvojaa. Edith kieltäytyi palvelujen vastaanottamisesta, joten vanhuspalveluiden toimenpiteitä ei käynnistetty.

Sovimme puhelimitse tapaamisen neljännelle kerralle, jolloin tarkoituksena oli puhua rouvalle, että olisi hyvä jos hoitaja kävisi katsomassa miten hän voi, kun kerran yksin asuu ilman omaisia. Polilta oli ohjattu kotiutustiimi käymään hänen luonaan, mutta koska hän ei tarvinnut mielestään mitään, niin hän lähetti hoitajat pois ovelta. Kotiutustiimi pääsi kolme kertaa paikan päälle. Löytävät jäivät silloin taka-alalle ja asiakkuus Löytävillä päätettiin.

Kului 4 kuukautta ja Edith ilmestyi uudelleen asiakkaaksi asumisneuvojan kautta toiselle kierrokselle. Edith oli nyt suostunut tekemään sähkösopimuksen toimistossa, mutta asumisneuvojalla oli huoli Edithistä, koska hänellä oli useita tuhansia euroja laukussa rahaa. Asumisneuvoja ehdotti yhteistä pankkiasiointia, jotta rahat saataisiin Edithin tilille, mutta hän ei suostunut siihen. Hän pelkäsi, ettei muistaisi miten rahat saa pankista pois. 100 e setelit oli pinona muovipussiin sisään tungettuna. Toisessa paketissa oli 50 e setelit  pinona. Tässä olivat hänen 25 vuoden säästöt. Edith kertoi, että kolmas rahapaketti oli varastettu kotoa naapurin toimesta. Hän otti rahat vastedes aina mukaan kun asioi kaupungilla.

Löytävä tapasi Edithin kotonaan ja yhdessä soitettiin tyttärelle. Löytävä puhui tyttären kanssa ja oli helpottavaa kertoa miten huonosti äiti voi. Luottamuksellinen suhde syveni Edithiin. Edith ei oikein pitänyt siitä, että tytär komenteli häntä viemään rahat pankkiin. Heille tuli sanaharkkaa.

Löytävä suostutteli tyttären tulemaan Suomeen ja tytär tuli tietoiseksi miten sairaudentunnoton äiti oli. Suunnitelmana oli, että yksityinen palveluntuottaja kävisi tekemässä kontrollikäynnit äidin luona, jotta tytär voisi olla rauhallisin mielin asuessaan ulkomailla. Edith ei päästänyt hoitajia sisälle kuitenkaan. Käyntejä päästiin tekemään viisi kertaa.

Tytär oli epätoivoinen, kun sai soiton sairaalan osastolta, että äiti oli siellä hoidossa. Hän sai Löytävältä henkistä tukea päätöksen tekemiseen. Hän oli nyt päättänyt tulla Suomeen hakemaan äidin kotimaahansa.

Löytävän tukikontakteja oli useita kymmeniä asiakkaaseen ja tyttäreen. Asiakasta autettiin geriatriselle polille, jossa hän sai terveydenhuollon apua. Asiakas päätyi sairaalan osastolle odottamaan turvallista sijoituspaikkaa, koska hän ei selviytynyt enää yksin kotona. Löytävän työ Edithin auttamiseksi oli tarpeellista. Löytävä työntekijä täydensi julkisen terveydenhuollon palvelua tavoittaen asiakkaan ja aikaa käyttäen loi luottamuksellisen suhteen, jossa asiakkaan oli turvallista edetä ja saada itselleen hyvä ja arvokas vanheneminen hoitokodissa. Tytär on säännöllisesti nyt yhteydessä puhelimitse äitiinsä, joka ilostuu puhelimen soidessa ja saadessaan kuulla ainoan omaisensa tervehdykset.

– Annikka Salonen, Löytävä vanhustyöntekijä, Fingerroosin säätiö

Löytävä vanhustyömme toimii myös nyt poikkeustilan aikana.  Työntekijämme kuuntelevat, tukevat, auttavat ja välittävät. Olkaa yhteydessä meihin, kun tarvitsette juttuseuraa tai muuta apua tai teillä on huoli toisesta ikäihmisestä. Yhteystiedot löytyvät täältä: https://fingerroos.net/wp/toiminta/loytava-vanhustyo

Voitte myös kertoa oman tarinanne ja lukea muiden tarinoita uudelta Fingerroosin säätiön Tarinat-sivulta: https://fingerroos.net/wp/tarinat

Vi betjänar också på svenska.

 

 

Kuulumiset yhteisöruokailujen ääreltä

By Ajankohtaista, Blogi, Hankkeet, Yleinen

Yhdessä syöminen parantaa toimintakykyä, terveyttä sekä jaksamista. Sillä ajatuksella Syörään yhressä-yhteisöruokailutkin ovat kokoontuneet jo kohta kahden vuoden ajan eri puolilla Turkua.   

3-vuotisen kehittämishankkeen tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja ja tehdä kokeiluja monimuotoisen ruoka-avun kentällä. Hankkeessa järjestetään mm. erilaisia yhteisöruokailuja, joiden myötä pyritään tuomaan ihmisiä yhteen sekä osallistamaan heitä mukaan toimintaan. Viikoittaisissa ruokailuissa hyödynnetään kauppojen ja ravintoloiden hävikkiä. Hävikkielintarvikkeet ja ruuat tulevat Turun A-killasta sekä VoiVeljet-ravintoloista.  

Syörään yhressä-toiminta toteutuu yhteisöllisissä tiloissa, jotka ovat kaikille avoimia. Yhteisötilat ja niissä järjestettävät ruokailut ennaltaehkäisevät yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, tukevat sosiaalisten verkostojen muodostumista ja mahdollistavat yhteistyön alueen asukkaiden, yhteisöjen ja kaupungin välillä. Ensimmäinen ruokailu aloitettiin keväällä 2018 Pansion me-talolla. Sen jälkeen toiminta on laajentunut myös Lausteen Lähiötuvalle, Jyrkkälän asukastuvalle, Jäkärlän Jesariin, Runosmäen Nostoväenkatu 20 kerhotilaan sekä Kampuskappelille. 

Kuva on Jäkärlän yhteisöaamupalalta. Aamupala on syksyllä pidetty aina torstaisin klo: 9-10.30

 Kuudella eri asuinalueella toteutuvat ruokailut ovat hioutuneet jokainen omannäköisekseen. Tähän on vaikuttanut sijainti, tila, yhteistyökumppanit ja ennen kaikkea alueen asukkaat. Yhdistävänä tekijänä ruokailuissa on kohtaaminen ja avoimuus. Pienimuotoisten ruokailujen myötä jokainen kävijä on mahdollista huomioida yksilöllisesti. Vakiokävijöistä on muodostunut toisilleen myös tärkeä yhteisö, joka tarjoaa niin vertaistukea kuin kevyttä juttuseuraa, ja johon uudetkin tulijat ovat tervetulleita.   

” Tää on kuin toinen olohuone. Paitsi että omassa olohuoneessani istun yksin. Tää on parempi.” 

”Mieluista toiminnassa on toiset mukana olevat ihmiset. Tutustuminen toisiin henkilöihin, sellaisiinkin, joiden kanssa ei tavallisesti tule keskusteltua. Saa tietoa ongelmaisiin kysymyksiin. On vielä mukana elämässä.  ”   

Servetissä oleva teksti, on oivallinen kuvaus siitä mitä yhteisötyö parhaimmillaan on.

Yhteisöruokailut tuovat monenlaisia ihmisiä yhteen, jokaisella on oma tarinansa ja taustansa. Jokaisella on lupa olla oma itsensä ja osallistua juuri niin kuin itselle hyvältä tuntuu. Ruokailuissa käydään usein kiinnostavia keskusteluja oman pöytäseurueen tai koko porukan kesken. Otetaan kantaa asioihin ja pohditaan asioita yhdessä, ollaan kiinnostuneita siitä mitä minulle tai muille kuuluu. Vatsantäytteen, juttuseuran ja mukavan yhdessäolon lisäksi kävijät saavat tarvittaessa myös neuvontaa, palveluohjausta ja konkreettista asiointiapua. Toimintaan osallistuu noin 100 eri henkilöä viikoittain, pääasiallisesti 40-80-vuotiaita turkulaisia. Poikkeuksena Kampuskappelilla järjestettävä ruuanjako ja ruokailu, joka painottuu nuorten opiskelijoiden tukemiseen. Jokainen ruokailu on maksuton, päihteetön ja avoin kaikille.  

Kuva: Jyrkkälän yhteisöjuhla kesäkuussa 2019. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä alueella toimivien järjestöjen ja asukkaiden kanssa.

Viikoittaisten ruokailujen lisäksi järjestetään myös yksittäisiä tapahtumia ja tempauksia yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Jyrkkälän pikkujoulurastit ja kesäinen yhteisöjuhla ovat hyviä esimerkkejä toimijoiden välisestä alueellisesta yhteistyöstä. 

Kaikille avoimet tilat ja niissä järjestettävät yhteisöruokailut tukevat alueen asukkaiden osallisuutta ja toimijuutta oman arjen ja lähiympäristönsä asioissa. Syörään yhressä-hanke jatkaa toimintaansa eri asuinalueilla yhteistyössä monialaisen verkoston kanssa ja toivottaa kaikkia kiinnostuneita mukaan toimintaan. 

Jos saisimme kaikille toivoa.

By Ajankohtaista, Blogi

Toivo kannattelee elämää, se antaa suuntaa ja luo tulevaisuuden näkymiä, kun tulemme aidosti kohdatuksi. Toivo vapauttaa meitä ja sillä voi olla parantavaa merkitystä kärsimyksen ja kivun keskellä. Tarkastellessamme toiveikkaana tulevaisuuttamme koemme myönteisiä tunteita ja tunteet taas muovaavat käyttäytymistämme. Kysymys ei siis ole vähäpätöisestä asiasta.

Kohdatessamme vaikeuksiin joutuneita ihmisiä, tarvitsemme toivoa, sillä muuten kohtaamisessa puhaltavat kylmät tuulet ja tuen hakija kokee jääneensä ilman ymmärtäjää.

Toivo oli läsnä myös sen nuoren miehen askelissa, joka käveli keskustasta Pansion Me-talolle työllisyyskoordinaattoria tapaamaan, kun bussilippuun ei ollut varaa. Matka ei hänen kohdallaan ollut turha, hän tuli kohdatuksi ja kuulluksi.

Mitäpä jos Pansion Me-talon kaltainen toiminta löytyisikin kaikkien turkulaisten lähiöiden sydämestä, sykkien elämää, antaen turvaa ja kohtaamisen mahdollisuuksia, toivoa?

Tiedetään, että ihmisen aivojen peilisolut eivät aktivoidu digimaailmassa, josta monipuoliset palvelumme yhä enemmän löytyvät. Myöskään puhelimitse tapahtuva neuvonta ja ohjaus eivät saa näitä herkkiä toimintojamme käyntiin, vaan tarvitaan ihmisiä, joiden kanssa on mahdollisuus syventyä keskusteluun.

Toivoon liittyy mielestäni myös jotakin suurempaa ja tuntematonta. Toivo on läsnä ihmisten kohtaamisessa, se näkyy ilmeissä kasvojen kirkastumisena ja kareilee joskus suupielissä, hymyn tapaisena. Toivo ei ole määräiltävissä ja tämä tekee työstämme ihmisten auttajina ajoittain vaikeaa, mutta onnistuneen vuorovaikutuksen seurauksena se aina vain syntyy, kuin tyhjästä.

Kolmannen sektorin tekemä työ ja sitä kautta tuhansien vapaaehtoisten työpanos on murroksessa. Toimintojen kehittämisen ja jatkuvuuden eteen on tehtävä hartiavoimin töitä sillä myös tekijät voivat uupua. Hekin tarvitsevat rohkaisua ja toivon näkökulmia jaksaakseen.

Minulla oli vuosia sitten mahdollisuus työskennellä Raumalla paikassa, jonka nimi oli Toivontalo. Siellä kohdattiin ns. toivottomia tapauksia ja sinne tultiin silloin, kun ei ollut asuntoa ja usein suoraan vankilasta. Muovikassissa oli koko omaisuus.

Toivontalolla opin ymmärtämään toiveikkaan ilmapiirin ja aidon vuorovaikutuksen merkityksen asiakastyössä. Tätä havaintoa olen saanut käyttää hyväkseni myös Turussa kehittäessämme Fingerroos-säätiön työtä ylisukupolvisen työotteen avulla Me-talolla ja muissa toimipisteissämme.

Toivottomia tapauksia ei ole.

Oikein Hyvää joulua ja kiitokset kuluneesta vuodesta!  

 

Ulla-Maija Nikula

toimitusjohtaja

Fingerroosin säätiö

Jos saisimme kaikille toivoa.

Löytävä työ kohtaa ja neuvoo

By Ajankohtaista, Blogi

Löytävä vanhustyö on toiminut Turussa vuodesta 2014 lähtien. Alun perin hankkeena lähtenyt toimintamalli on vakiintunut osaksi turkulaisten ikääntyneiden palveluverkostoa.  Löytävä työ on tavoittanut ja kohdannut satoja ikäihmisiä toimintavuosiensa aikana. Löytävästä työstä on syntynyt erilaisia asiakastarinoita. Tässä kolme erilaista tarinaa:

Tarina 1.

”Yksinäinen ja yli kuusikymppinen mies tulee asiakkaaksi vieroitushoitoyksiköstä. Elämänhallinta on pitkään ollut rempallaan. Koti on siivoton ja hygieniasta Eero ei jaksa huolehtia. Lapsiin välit ovat poikki ja ainoa lähiomainen on sisko, joka pitää yhteyttä puhelimitse. Eero on luonteeltaan kiltti ja helposti vietävissä. Keskittymiskyky on huono ja uusien asioiden omaksuminen on vaikeaa ja hän kääntää keskustelut mielellään menneisyyteen, jolloin asiat olivat paremmin. Luotto ihmisiin on mennyt ja ”ystävät” ovat jääneet lähiöbaariin, mihin Eero ei enää kykene omatoimisesti menemään.

Luottamuksen herättelyyn menee aikaa usealla kotikäynnillä. Eero kieltäytyy systemaattisesti kaikesta avusta, jota hänelle tarjotaan vetoamalla kavereiden apuun ja itsenäiseen selviytymiseen.  Kotona pidetään kaksi verkostopalaveria. Ensimmäisessä mukana sosiaalityöntekijä ja kotihoito ja toisessa siivouspalveluntuottaja. Löytävät käyvät asiakkaan pyynnöstä hänen kanssaan lääkärissä. Esille tulleita asioita selkiytetään ja niitä käydään asiakkaan kanssa läpi useita kertoja.

Löytävien käyttämät menetelmät: luottamuksen herättely, motivointi, asioiden jäsentäminen ja selkiyttäminen, verkostopalaveri, saattaminen palveluiden piiriin. Eero kiinnittyi päihdeongelmien kanssa tasapainoilevien vertaistuelliseen ryhmään nopeasti. Parin käyntikerran jälkeen hänessä tapahtuvaa muutosta on jo havaittavissa. Viikko on rytmittynyt ryhmään menemisen ja siivouspalvelun myötä. Hygieniasta huolehtiminen on parantunut nyt kun on tullut syy miksi käydä esim. suihkussa. Luottamus ihmisiin on lisääntynyt ja pinttyneet ennakkoluulot viranomaisia kohtaan ovat vähentyneet. Sosiaaliset taidot ovat myös vähitellen kehittyneet, kun on päässyt niitä käyttämään. Asiakkuuden kokonaisaika oli n. 5 kuukautta. Asiakkaan nimi on tarinaan muutettu.”

Tarina 2.

”Pariskunta, josta nainen ohjautuu vanhuspsykiatrialta löytäville. Lähettävällä sairaanhoitajalla on huoli vaimon mielialasta ja muistisairaudesta sekä arjen hallinnasta. Puolison aivoinfarkti vie autoilun kokonaan ja sosiaalinen toiminta kapeutuu.  Kotikäynnillä löytävät havaitsevat, että miehen kognitiiviset taidot ovat heikentyneet aivotapahtuman jälkeen ja hänestäkin tulee löytävien asiakas. Pariskunta ei kuitenkaan täytä kotihoidon kriteereitä.

Löytävä järjesti tapaamisen pariskunnan ja omaisen kanssa, jossa omainen sai neuvoja ja ohjeita, kuinka auttaa ja tukea vanhempia jatkossa. Löytävän työn ansiosta pariskunta sai heille oikeutetut ja jo myönnetyt tukipalvelut, jotka he olisivat jättäneet kenties huomioimatta. Heille oli myönnetty tulkki, puheterapia, muistipäiväkuntoutus sekä suositeltu sopeutumisvalmennuskurssia. He eivät itsenäisesti kyenneet hakemaan tai ottamaan niitä käyttöön, myös vanhempien ja omaisen suhde lähentyi.  Interventio oli oikeanaikainen.”

Tarina 3.

”Ohikulkija tekee tuntemastaan yksinäisestä eläkeläisestä huoli-ilmoituksen Löytävien toimistolla. Löytävät tekevät asiakkaan luo käynnin ja pääsevät vain ovelle keskustelemaan asiakkaan kanssa hienovaraisesti ja tästä alkaa luottamuksen rakentaminen. Sovitaan uusi tapaamisaika asiakkaan kotiin. Päästään viikon päästä uudelleen asiakkaan eteiseen juttelemaan. Ilmenee, että on asiakas ahdistunut mielenterveyskuntoutuja, jolla epäilyjä ja harhaluuloja. Asiakas ei halua ottaa palveluja vastaan, eikä tiedosta omaa vaikeaa tilannettaan eikä tiedä oikeuksistaan. Hänellä on paljon sairauksia, eikä pysty itsenäisesti etenemään asioissa. Löytävät selkeyttävät yhdessä asiakkaan kanssa asumisen tilannetta.

Lankapuhelin ei toiminut kunnolla. Saatiin asiakkaalle yhdessä ostettua matkapuhelin ja opastettiin sen käyttöä. Asiakas on saamassa häädön asunnosta. Löytävät järjestivät verkostopalaverin kiinteistölaitokselle. Saatiin keskusteltua häädölle lisäaikaa, jotta edetään asiakkaan tahtisesti. Asiakkaalla on myös fyysisiä kiputiloja. Löytävät saattoivat lääkäriin ja terveydentilan arviointiin Kaupungin geriatriselle poliklinikalle. Luottamuksellisen suhteen ansiosta ja pehmittelyn jälkeen saatiin asiakas kotihoidon asiakkuuden piiriin. Asiakas suostuu tapaamaan kotisairaanhoitajan. Kaupungin kotihoito järjesti asiakkaalle hätäasunnon palvelukeskuksesta. Asiakas lupautui mennä tutustumaan palvelukeskukseen. Löytävät jäivät taka-alalle.”

Löytävä vanhustyö jatkaa toimintaansa Turussa ja Vakka-Suomessa vuonna 2019.

Ei kysyvä ihmiseltä eksy

By Ajankohtaista, Blogi

Mä oon Pansion Me-talon isäntä. Siinä on jotain selkeyttä ja suoraviivaisuutta; ”jahas, okei, selvä” kuuluu usein takaisin, kun esittelen itseni. Isännän titteli on jostain vanhasta maailmasta revitty mandaatti. Se on myös mielentila ottaa talo haltuun ja sanoa: ”Mä muuten isännöin täällä, tervetuloa!” Kun mä isännöin iltoja kotonani, niin totta hitossa pidän huolta siitä, että kaikki viihtyvät ja tarjoilu pelaa. Me-talo onkin lukemattomille ihmisille kuin toinen koti. Täällä työntekijät eivät voi hiipiä seiniä pitkin, moikata kävijöitä hiljaisesti sohvalta kännykkää tuijottaen. Mikä se sellainen koti olisi.

Tartu hetkeen

Tässä tilassa täytyy olla jonkin sortin kotikutoinen mustekala, nähdä ja reagoida kaikkeen. Jokaisen pitäisi tuntea olonsa heti tervetulleeksi, kun astuu ovesta sisään. Se on sellaista nuoren Matlockin ketteryyttä havaita ja tarttua kiinni, mutta ilman mitään oikeussalin temppuja. Eikä tässä myydä mitään. Lämmin tervehtiminen ja hymy heti ovella kantaa jo pitkälle tässä maailman ajassa.

Hymy on hyvä alku, mutta ei vielä riitä. Sitten meidän pitäisi kohdata aidosti kahvipöydän toiselle puolelle rojahtanut ihminen. Ja nyt päästään ytimeen. Aito kohtaaminen on mielestäni jakamista; ajatusten, mielipiteiden ja tunteiden. Me ei voida turvautua johonkin ulkoa opitun ammattiroolin taakse Me-talon kävijöiden kanssa.

Moka on lahja

Mä olen täysin oma itseni, kun juttelen ihmisten kanssa Me-talolla, en tiedä mitään toista tapaa. En mä nyt kotiosoitettani ja kaikkia yksityisasioitani megafoniin huuda, mutta sen mä tiedän, että meidän kävijät ei halua jutella minkään virkailijan kanssa, ne haluaa heijastaa omia ajatuksiaan jonkin luotettavan oloisen ihmisen kanssa. En tiedä olenko isältäni oppinut mokaamisen jalon taidon, mutta tuppaan usein jakamaan kävijöiden kanssa omia mokiani. Siihen ainakin voi kaikki samaistua, me kaikki mokaillaan koko ajan!

Ystävällisyyttä yksityisen ulkopuolelle

No en mä aina mene huumori päällä ovelle kohtaamaan ihmisiä. Joskus hillitympi vaihde on tarpeen. Sanon usein harjoittelijoille, että jos et mitään muuta keksi, niin kysy mitä kuuluu. Se usein pysähdyttää kirjaimellisesti ohikulkijat: ”Ai, mitä mulle kuuluu, no kaikenlaista…”. Mitä kuuluu -kysymys alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, joka usein aidataan vain yksityistilaamme, mutta kuuluu meidän kaikkien jaettavaksi. Yhtä lailla empatia ja lähimmäisenrakkaus eivät kulu puhki, jos jaamme niitä yksityistilan ulkopuolella.

Jos ajattelemmekin Me-taloja siis yhteisinä koteina, niin sellaisella pienellä mielen nyrjäytyksellä oivallamme, että jokainen pitäisi ottaa vastaan Me-talolla kuin ystävä, naapuri, sisko, veli, serkku tai vaikka kaukainen sukulainen. Se ei millään tavalla horjuta omaa ammatillista identiteettiä, jos siinä samalla kahvin ääressä kerrot mitä jääkiekkojoukkuetta kannatat tai pohjaan palanneesta puurosta sinä aamuna. He haluavat puhua ihmiselle, jonka kanssa vaihtaa kuulumisia ja jakaa asioita.

Jos me nähdään ihmiset vain diagnooseina, tilastoina, kohderyhminä, niin sellaisina ne tulevat myös pysymään.

Huono hiuspäivä ei ole kävijöiden syy

Tähän liittyy myös hyvin kriittinen kysymys siitä, miten me työntekijät olemme tilassa. Kaikki sanaton ja sanallinen viestintämme heijastuu tilassa edestakaisin kuin holtittomat pingispallot. Huono hiuspäivä ei ole kävijöiden syy. Olen huomannut, että Me-talolla tunnelmat vaihtuvat tiuhaan sekä työntekijöillä että kävijöillä. Huippuharjoittelijat (joita on onneksemme ollut paljon) pystyvät aistimaan mikä Me-talolla on just nyt fiilis, mitä nyt kannattaa tehdä, mennäkö ulos koko sakin kanssa tai vetääkö hihasta jotain apean oloista lasta ja pyytää juttunurkkaan rauhassa juttelemaan.

Ei se helppoa ole

Voi kuulostaa siltä, että puhun nyt jostain uber-ihmisistä, joilla on rajaton kärsivällisyys ja empatiakyky. Ei me koneita olla, mutta jos me ei osata eikä haluta kohdata aidosti meidän kävijöitä, niin mitä hyötyä tästä Me-talosta sitten on.

Eihän se helppoa ole. Välillä lapsia tulee kuin liukuhihnalla sisään, aikuisia kokoontuu kahvinpöydän ääreen viimeistä tuolia myöten, ja jokainen täytyy kohdata. Mutta se on meidän tehtävä.

Me-maailmaa rakentamassa 

Loppujen lopuksi kävijöitä ei kiinnosta niinkään mitä täällä tapahtuu, vaan kenet he täällä tapaavat. Se on ihan se ja sama mitä toimintaa ja palveluita täällä on, jos työntekijät täällä eivät halua kohdata ihmisiä. Me-maailman rakentaminen on hiton työlästä ja palkitsevaa. Tai nyt kun asiaa mietin, Me-maailmaa rakentuu jakamalla, yksi kohtaaminen kerrallaan.

Miika Neulaniemi
Isäntä
Me-talo Turku
(julkaistu mesaatio.fi -sivulla 23.5.2018)