Skip to main content
Category

Ajankohtaista

ARVO-opas kansikuva. Ihmiset seisovat yhdessä rivissä.

Haussa nuori meille töihin!

By Ajankohtaista, Hankkeet, Yleinen

Fingerroosin säätiö hakee alle 30-vuotiasta työtöntä Me-talolle hommiin! Osa työstä voi toteutua muualla säätiön toiminnoissa, kuten Turun keskustassa ja Maarian kylätalolla.

Haetaan nuorta kokopäivätyöhön 1.2.2023 – 28.2.2024. Ohjaaja työskentelee muun henkilökunnan apuna asiakastyössä lasten ja aikuisten kanssa, viestinnässä (erityisesti some) sekä tapahtumien järjestämisessä. Työtehtävät voivat liittyä myös harrastustoiminnan ohjaamiseen, digitukeen ja talon ylläpitoon liittyviin tehtäviin. Tärkeä osa työtä on lasten ohjaaminen erilaisten toiminnallisten menetelmin, kuten taiteen, liikunnan tai leivonnan kautta ja toimia läksyapuna.

Rahoitus palkkaukseen tulee STEA:n Paikka auki ohjelmasta: https://www.paikka-auki.fi/
Eduksi katsotaan, jos sinulla on työhön soveltuvaa koulutusta, jonkun verran kokemusta esimerkiksi sosiaali-, nuoriso-, liikunta- tai taidealalta, erityisesti lasten kanssa tehtävästä työstä. Toivomme, että olet sosiaalinen, motivoitunut, avoin oppimaan uutta ja hallitset viestintää. Ohjaajana toimit osana Me-talon työyhteisöä Me-talon esimiehen ohjauksessa. Yhteistyökumppaneina ovat esimerkiksi Pansion koulu, Mikaelin seurakunta, Turun Icehearts ja Turun 4H.

https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/11764731?searchPhrase=fingerroos&&&announced=0&leasing=0&remotely=0&&&&english=false&sort=1

 

ARVO-opas kansikuva. Ihmiset seisovat yhdessä rivissä.

Me-talo sai uuden nimen: Panskis!

By Ajankohtaista, Hankkeet, Yleinen

Me-talolla järjestetiin nimikilpailu, jonka tuloksena uusi nimi on 1.1.2023 alkaen toimintakeskus Panskis

Vuonna 2016 Pansioon Hövelin palvelukeskukseen avattiin Me-talo. Se oli tarkoitettu laajalti alueen ihmisille kohtaamispaikaksi, tukemaan ihmisten hyvinvointia ylisukupolvisesti.

Me-talon toiminnan jatkuessa entisellään, toimintakeskuksen kävijöille haluttiin antaa mahdollisuus nimetä paikka omannäköiseksi- ja oloiseksi. Me-talolla järjestettiin nimikilpailu, jonka kautta tuli yli sata ehdotusta uudeksi nimeksi. Me-talon raati valitsi kolme finalistia, joista ihmiset saivat äänestää suosikkinsa. Eniten ääniä sai toimintakeskus Panskis!

Kiitos kaikille suuresta mielenkiinnosta nimikilpailua kohtaan!

 

ARVO-opas kansikuva. Ihmiset seisovat yhdessä rivissä.

ARVO ihmiselle – opas on nyt julkaistu

By Ajankohtaista, Hankkeet, Yleinen

ARVO ihmiselle – Verkostomainen työskentely järjestö ja diakoniatyössä

Fingerroosin säätiö on ollut kumppanina digiryhmien ja kohtaamispaikkatyön osalta ARVO ihmiselle-hankkeessa. Juuri ilmestynyt opas tarjoaa välineitä alueellisten ruoka-avun ja matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen työntekijöiden ja vapaaehtoisten käyttöön. Tärkein oppaassa esitelty työväline on järjestö- ja diakoniatyön alueellinen verkostokartta, jonka avulla voi etsiä tukea syrjäytyneelle tai syrjäytymisvaarassa olevalle henkilölle. Julkaisuun on myös koottu tietoa, kokemuksia ja vinkkejä teemallisten ryhmätoimintojen järjestämisestä.

ARVO-opas kansikuva. Ihmiset seisovat yhdessä rivissä.

ARVO-opas kansikuva. Ihmiset seisovat yhdessä rivissä.

ARVO ihmiselle -hanketta toteuttavat Turun ammattikorkeakoulu, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä (diakoniatyön yhteiskuntavastuu), Lounais-Suomen Martat ja Fingerroosin säätiö. Hanketta rahoittaa EU:n sosiaalirahasto.

Tutustu oppaaseen täältä. 

Verkkosivut: Arvo ihmiselle – Turun ja Kaarinan seurakunnat (turunseurakunnat.fi)

Jouluinen valotähti lumikerroksen peitossa

Fingerroosin säätiön jouluajan ohjelma!

By Ajankohtaista

Fingerroosin säätiön toiminnot jatkuvat tuttuun tapaan joulukuussa ja suurin osa toiminnoista on käynnissä myös välipäivinä. Muistathan, että kaikki säätiön toiminta on vapaaehtoista ja maksutonta. Voit ottaa yhteyttä pienenkin kysymyksen kanssa ja mietitään sitten yhdessä asiaa eteenpäin. Tervetuloa mukaan!

Hae töihin Fingerroosin säätiöön!

By Ajankohtaista

Etsimme työntekijöitä!

Fingerroosin säätiö hakee kolmea työntekijää palkkatöihin vuodelle 2023!

Yhteisötyön kehittäjää haetaan Maarian kylätalolle vuodeksi 2023. Kyse on kokopäiväisestä työstä. Työ sisältää Maarian Kylätalon päivittäisen toiminnan koordinointia yhteistyössä aluekumppaneiden kanssa. Kylätalon koordinointi pitää sisällään asukkaiden kohtaamista, toiminnan organisointia, palveluohjausta ja tilajärjestelyitä. Työparityöskentely Maarian Kyläyhdistyksen projektityöntekijän kanssa ja yhteistyö Hyvinvoinnin Kipinä -hankkeen kanssa jossa kehitetään 18-29v ryhmätoimintaa. Työhön kuuluu toiminnan säännöllinen seuranta ja raportointi rahoittajalle, mahdollisesti myös uusien rahoitusmuotojen etsiminen ja hakeminen. Lähiesihenkilönä toimiminen mahdollisille työharjoittelijoille ja työkokeilijoille. Monialainen viestintä ja tiedotustyö joka pitää sisällään. (Asukasviestinnän, sidosryhmäviestinnän, yhteistyökumppanit ja mahdolliset kaupungin eri virkamiehet / palvelukokonaisuudet)

Hakemus 14.11.2022 klo 16.00 mennessä: saila.ayranto@fingerroos.net. Kysy lisää: Saila Äyräntö puh: 044 772 8921 tai Nina Pietikäinen puh: 044 4938733 7.11. klo 13-16, 9.11. klo 9-12 ja 11.11 klo 9-14

Hakuilmoitus!

Ohjaaja Pansion Me-talolle vuodeksi 2023. Kyse on kokopäiväisestä työstä. Ohjaaja kohtaa Me-talolla eri ikäisiä kävijöitä, suunnittelee ja toteuttaa erilaista harrastustoimintaa sekä tapahtumia, erityisesti lapsille. Ohjaajan tehtävänä on Me-talon kävijöiden ohjaaminen erilaisten toiminnallisten menetelmin, kuten taiteen, liikunnan ja leivonnan kautta. Tärkeä osa työtä on olla lasten henkisenä keskustelutukena ja tukea koulunkäyntiä. Ohjaajan työ toteutuu Me-talon avoimessa toiminnassa, erilaisissa kerhoissa sekä yksilöohjauksena. Työ sisältää myös toiminnan suunnittelua ja organisointia, viestintää sekä harjoittelijoiden ohjausta. Työ voi sisältää iltatyötä. Ohjaaja toimii osana Me-talon moniammatillista työyhteisöä Me-talon esimiehen ohjauksessa

Hakemus 14.11.2022 klo 16.00 mennessä: miika.neulaniemi@fingerroos.net. Kysy lisää: Miika Neulaniemi puh: 044 7299987 tai Nina Pietkäinen puh: 044 49 38733 Soittoajat: ti 1.11. klo 10-12, ke 9.11. klo 10-11.

Hakuilmoitus! 

Perheohjaaja Pansion Me-talolle vuodeksi 2023. Kyse on osapäiväisestä työstä. Perheohjaaja toimii työparina Me-talon kokopäiväiselle perheohjaajalle. Tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa erilaista maksutonta toimintaa alueen perheille sekä koordinoida vaate- ja ruoka-apua. Työnkuvaan kuuluu myös perheiden tukeminen erilaisissa perhearjen haasteissa, kuten esimerkiksi vanhemmuudessa. Perheohjaaja toimii osana Me-talon moniammatillista työtiimiä. Työ voi sisältää iltatyötä.

Hakemus 14.11.2022 klo 16.00 mennessä: miika.neulaniemi@fingerroos.net. Kysy lisää: Miika Neulaniemi puh: 044 7299987 tai Nina Pietkäinen puh: 044 49 38733 Soittoajat: ti 1.11. klo 10-12, ke 9.11. klo 10-11.

Hakuilmoitus!

Muutoksia Löytävissä ja Tarina-ryhmässä

By Ajankohtaista

MUUTOKSIA LÖYTÄVISSÄ

Löytävän vanhustyön työntekijöiden toimisto on siirtynyt osoitteeseen Yliopistonkatu 24 A 7.

Vanha tuttu Brahenkatu 7:n (katutaso) toimitila säilyy edelleen löytävien asiakasvastaanottona. Tapaamme siellä asiakkaita jatkossakin sovitusti ja tiistaisin Löytävä tavattavissa ajalla klo 12–14.

MUUTOKSIA TARINASSA

Säätiön Tarina-ryhmä kokoontuu jatkossa Brahenkatu 7:ssä (katutaso). Tarina kokoontuu maanantaisin klo 13–15 ja torstaisin klo 13–15.

Tervetuloa!

Pohjois-Turkuun luodaan eloisuutta Leader-hankkeen avulla

By Ajankohtaista, Toiminta

Saila Äyräntö Maarian kylätalon infopisteellä.

 

Koko Turun pohjoisen kärjen kattavalla Maaria-Paattisten suuralueella toteutetaan parhaillaan Leader-hanketta, jonka avulla kehitetään asukastoimintaa ja luodaan hyvinvointia. Luvassa on vaikka mitä, pysy siis kuulolla!

Leader Varsin Hyvän rahoittamassa Eloisa Pohjois-Turku -hankkeessa kehitetään Pohjois-Turun eri asuinalueille uutta toimintaa, vapaaehtoistyön mallia ja yhtenäistä tiedotusta. Tavoitteena on tukea alueen asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä muun muassa säännöllisen viikkotoiminnan, asukasiltojen sekä yksittäisten tapahtumien ja tempausten avulla.

Hanketta koordinoi Fingerroosin säätiö yhteistyössä Maarian Kyläyhdistyksen ja Turun kaupungin kanssa. Toimintaa tullaan järjestämään Pohjois-Turun kaikilla asuinalueilla, mutta hankkeen päätoimipaikka on Maarian kylätalo, joka toimii Maarian vanhalla kunnantalolla Arkeologinkadulla. Saman rakennuksen toisessa päässä toimii Turun kaupungin ylläpitämä Maarian nuorisotila.

– Kylätalon toiminta käynnistettiin Turun kaupungin asukasbudjetin turvin vuoden 2021 alussa ja nyt toimintaa kehitetään Leader-hankkeen avulla, kertoo hankkeessa työskentelevä yhteisötyön kehittäjä Saila Äyräntö.

Kylätalolla on yhteisöllinen kirjojen tuonti ja vienti -hylly ja kuukausittain vaihtuva taidenäyttely. Kesäisin siellä pidetään kahvilaa, ja joka tiistai on tarjolla lounasta klo 11–13. Talo toimii alueen yhteisenä kohtaamispaikkana, johon on nyt tavoitteena löytää lisää vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita, jotta toimintaa saadaan monipuolistettua ja lisättyä.

Ilmakuva Maarian kylätalosta. Vieressä vanha kirjastorakennus ja takana urheilukenttä.
Maarian kylätalon rakennus (kuvassa etualalla oleva punakattoinen rakennus) on aikoinaan ollut Maarian kunnantalo. Vuosien saatossa siellä on toiminut myös ainakin koulu ja kerhokeskus.

Uusi verkkosivu avuksi tiedotukseen

Maaliskuussa 2022 alkaneessa hankkeessa tehdään Pohjois-Turulle oma verkkosivu, joka aukeaa syksyn aikana osoitteeseen www.pohjoisturku.fi.

– Sivulle tulee tapahtumakalenteri ja kaikkien alueella toimivien yhdistysten tiedot. Tällä alueella on paljon aktiivisia yhdistyksiä ja tavoitteenamme on koota toimijoista yhtenäinen verkosto, jotta kaikki tietäisivät paremmin, mitä kukakin tekee. Alueelle ei välttämättä edes tarvita niin paljon uutta toimintaa, jos vain ihmiset tietäisivät, mitä kaikkea täällä on tarjolla jo nyt!

Verkkosivun lisäksi Äyräntö lähettää alueen toimijoille säännöllisesti uutiskirjettä ja lisäksi alueella on paljon aktiivisia Facebook-ryhmiä.

Kaksi naista esittelypöydän takana.
Lattelehmä eli liikkuva kahvipöytä on ollut apuna tiedottamisessa. Sen kanssa työntekijät ovat jalkautuneet kertomaan Pohjois-Turun tapahtumista ja toiminnasta esimerkiksi paikallisten kauppojen edustoille. Kuvassa Saila Äyräntö (vas.) ja Päivi Suominen. Kuva: Maarian kylätalo.

Asukasilloissa naapurit tutuiksi

Hankkeen puitteissa aletaan järjestää myös asukasiltoja, joissa pääsee tutustumaan naapureihin ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Ensimmäisenä vuorossa on Yli-Maarian ja Moision asukasilta 21. syyskuuta Yli-Maarian seurakuntatalolla.

– Kaupunki järjestää vastaavia iltoja asukasfoorumin nimellä suuralueittain. Mutta tämä on niin iso alue, että halusimme järjestää lisäksi myös pienempiä tilaisuuksia kaupunginosittain. Täältä kylätalolta on esimerkiksi Tortinmäkeen vielä 15 minuutin ajomatka, Äyräntö taustoittaa.

Pohjois-Turkuun eli Maaria-Paattisten suuralueeseen kuuluu Haaga, Jäkärlä, Koskennurmi, Lentokenttä, Metsämäki, Moisio, Paattinen, Paimala, Saramäki, Tasto, Urusvuori ja Yli-Maaria. Maaria ja Paattinen ovat aikoinaan olleet itsenäisiä kuntia, ja historian vuoksi alueilla on edelleen vahva paikallisidentiteetti.

Pohjois-Turun yhteinen huolenaihe liittyy palveluiden karkaamiseen.

– Pyrimme yhdessä vaikuttamaan siihen, että loput jäljellä olevat palvelut saadaan säilytettyä. Lisäksi tavoitteena on saada alueelle lisää mielekästä tekemistä ja sitä kautta hyvinvointia.

Tuoleja ja pöytiä puiden katveessa.
Kylätalon suosittu kahvila on toiminut nyt kahtena kesänä nuorten kesätyöntekijöiden ja vapaaehtoisten pyörittämänä. Kuva: Saila Äyräntö.

Kaupunginosaviikot tulossa 20.–29.8.

Maarian kaupunginosaviikkoja vietetään tänä vuonna 20.–29. elokuuta, jolloin luvassa on monenlaisia kerhoja, käsityöpajoja ja tapahtumia.

Esimerkiksi tiistaina 23. elokuuta klo 12–17 järjestetään Hyvää mieltä Jäkärlässä -tapahtuma Jäkärlän toriaukiolla. Tapahtumassa esitellään paikallisten yhdistysten toimintaa ja lisäksi luvassa on koko perheen teatteriesitys Hattujahti, jota esitetään klo 13 ja klo 15.

Perjantaina 26. elokuuta Maarian kylätalolla vietetään iltamat 50–60-lukujen tyyliin. Luvassa on lavaohjelmaa ja pientä visailua sekä levytanssit ja kahvit. Osallistujia pyydetään pukeutumaan teeman mukaisesti.

Eloisa Pohjois-Turku -hanke jatkuu helmikuun 2023 loppuun asti. Hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa.

Alkuperäinen juttu löytyy osoiteesta:  Pohjois-Turkuun luodaan eloisuutta Leader-hankkeen avulla – haloomaaseutu.fi