Skip to main content
Category

Ajankohtaista

Hävikki hyödyksi-tapahtuma la 7.9. klo: 11-14

By Ajankohtaista, Tapahtumat

Valtakunnallisella Hävikkiviikolla 9.–15.9. hävikki nousee otsikoihin ja ihmisten huulille. Vuoden 2019 kampanjan teemana on erityisesti hävikin ilmastovaikutukset. Turussa otetaan lähtölaukaus kansalliselle Hävikkiviikolle Hävikki Hyödyksi – hävikin monet muodot -tapahtumassa Yliopistonkadunkävelykadulla lauantaina 7.9.2019.

Noin kolmasosa jätteeksi päätyvästä ruoasta on peräisin kotitalouksista. Kukin suomalainen kotitalous heittää vuosittain ruokaa pois sadan euron arvosta eli noin 20–25 kiloa. Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikki vastaa noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä. Ruoantuotanto on ympäristöä vahvasti kuormittavaa, sillä kolmannes kaikesta kulutuksen aiheuttamasta ympäristökuormituksesta on peräisin ruoan elinkaaresta.

Turun keskustan maksuttomassa Hävikki Hyödyksi -tapahtumassa nostetaan esille ruokahävikki ja sen monimuotoisuus.
– Tapahtumassa pureudutaan ruokahävikin syntyyn ja ehkäisyyn ruokakaupoissa, kauppojen hävikin hyödyntämiseen hyväntekeväisyydessä, kotitalouksien ruokahävikin synnyn ehkäisyyn sekä lopulta jätteeksi päätyvän ruoan oikeanlaiseen lajitteluun, kertoo hävikkitapahtuman koordinaattori Sanna Soni Fingerroosin säätiön Syörään Yhressä -hankkeesta.

Keskustelua, tietoiskuja ja hävikkiruokaa

Hävikki Hyödyksi -tapahtuma tarjoilee hävikkiruuasta valmistettuja herkkupaloja, tiedottaa hävikin luvuista sekä nostaa esille konkreettiset vinkit siitä, mitä hävikin vähentämiseksi voi tehdä esimerkiksi kotona. Tapahtumassa voi kysyä neuvoa kasvotusten, ja tasatunneittain kuullaan informatiivisia keskusteluja asiantuntijoiden vastatessa Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Elina Rantasen kysymyksiin hävikistä.

Keskustelua käydään muun muassa hävikin ehkäisystä, kaupoissa tehtävästä työstä hävikin vähentämiseksi, hävikkiruokayrityksistä, biojätteeksi tai kompostiin päätyvien ruoantähteiden hyödyntämisestä sekä hävikin roolista ruoka-apukentällä.
– Tarjolla on mielenkiintoisia näkökulmia ruokahävikkiin. Turun alueella yli 5 000 kaikkein heikoimmassa asemassa olevaa ihmistä turvautuu ruoka-apuun. Hävikkiruuan avulla toteutettua monimuotoista ruoka-apua tarjoavat useat järjestöt ja seurakunnat, Soni toteaa.

Tapahtuman järjestävät Fingerroosin säätiön Syörään yhressä -hanke, Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH), Turun A-kilta ja Turun Ekotori. Mukana tapahtumassa ovat myös Suomen ensimmäinen hävikkiruokakauppa We Food sekä K-Supermarket Nummenpakka.

Hävikki Hyödyksi – hävikin monet muodot -tapahtuma Turun Yliopistonkadun kävelykadulla 7.9.2010 klo 11–14 (Kristiinankadun ja Puolalankadun välinen osuus). Tapahtuma on maksuton.

Tapahtuman tarkempi aikataulu ja ohjelma: https://havikkihyodyksi2019.wordpress.com/

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/2142731575853462/

Valtakunnallisen hävikkiviikon sivut: https://havikkiviikko.fi/

MENOVINKKEJÄ ARJEN ILOKSI JA YKSINÄISYYDEN LIEVENTÄMISEKSI

By Ajankohtaista, Tapahtumat

Turun kaupunginkirjaston pääkirjastossa (Linnankatu 2), Studio – tilassa

ti 20.8 klo 12- 13.30 VANHUUS JA YKSINÄISYYS -teema Studia generaliassa

 TtT Hanna Uotila käsittelee luennolla iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksia ja yksinäisyydelle antamia merkityksiä. Paikalla myös Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnasta Heidi Rytky -Ylinen sekä Omahoitovalmennustoiminnasta Laura Rautiainen. Luennon järjestää Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto, Turun Seudun vanhustuki sekä Turun kaupungin hyvinvointitoimiala.

LUENNON JÄLKEEN ON MAHDOLLISUUS TUTUSTUA ERI TAHOJEN TARJOAMIIN VINKKEIHIN YKSINÄISYYDEN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LIEVENTÄMIKSEKSI.

 Turun löytävät myös paikan päällä.

TERVETULOA!

Järj. NICE-verkosto yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston sekä Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnan kanssa.

Me-talolla Pansiossa kuntouttavaa työtoimintaa

By Ajankohtaista, Yleinen

Tarvitsetko apua työelämään hakeutumisessa tai arjen hallinnassa? Pansion Me-talon kuntouttava työtoiminta auttaa löytämään oman polun tulevaisuuteen. Työtehtävät voivat olla esimerkiksi lasten ohjausta, ulkoilutoiminnan järjestämistä, vahtimestarin töitä, siivoamista, tiedotustehtäviä ym. Jokaiselle räätälöidään omat tehtävät asiantuntevan ohjaajan, Jonita Areman avustuksella! Tukena on myös koko Me-talon tiimi: työllisyyskoordinaattori, perhetyönntekijä, Me-talon isäntä ym! Lisää tietoa: jonita.arema@fingerroos.net, 044 7842 067.

Syksyllä 2019 alkaa myös luova kuntouttavan työtoiminnan ryhmä. Se on tarkoitettu turkulaisille mielenterveyskuntoutujille, iältään 35 tai alle. Ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin ja perjantaisin 2.10. – 20.12.2019. Keskiviikkoisin keskitytään sähköiseen asiointiin, työnhakutaitoihin, sosiaalisiin taitoihin ym. Perjantaina annetaan luovuuden virrata erilaisin keinoin! Ryhmään voi hakeutua te-toimiston kautta. Lisää tietoa Jonitalta.

Tarina -ryhmässä tavataan uusia ja vanhoja tuttuja – kesäkuumallakin!

By Ajankohtaista, Yleinen

Fingerroosin säätiön tilat Turussa Yliopistonkadulla täyttyivät tänäänkin puheensorinasta, hyväntuulisista kohtaamisista ja kahvin tuoksusta. Tarina -ryhmän kokoontuessa ei hiljaisia hetkiä juuri ole, mutta jokainen saa kuitenkin vuoronsa tulla kuulluksi.

Tarina -ryhmiä on Fingerroosin säätiön tiloissa kokoontunut jo muutamien vuosien ajan. Ryhmät ovat ikääntyneille suunnattua vertaistuellista toimintaa, jossa saa kertoa oman tarinansa ja kuulla muita.

Ryhmiä kokoontuu Turussa Yliopistonkatu 24:ssa tiistaisin ja torstaisin klo 13-15  sekä Uudessakaupungissa Alinenkatu 17 torstaisin klo 13-15.

Paahtavaa hellettä pakoon oli Runolaan torstaina 25.7. kokoontunut vähän tavallista pienempi joukko Tarinalaisia – liekö syy ollut nimenomaan helteessä.

Ryhmät eivät ole suljettuja, vaan mukaan saa tulla koska vain, ilman ennakkoilmoittautumista tai sitoutumispakkoa. Ryhmät toimivat vapaaehtoisvetoisesti eli kahvinkeitosta ja ohjelmasta saavat kaikki osallistujat huolehtia oman aktiivisuutensa mukaan.

Fingerroosilla ovet avoinna kesälläkin

By Ajankohtaista, Hankkeet, Yleinen

Fingerroosin säätiön toiminta tarjoaa apua, tukea ja kesätoimintaa kaikenikäisille Turun seudulla, minkä Turun Sanomatkin huomioi maanantaina 8.7. jutussaan. Monen muun toiminnan ja palvelun jäädessä kesätauolle, olemme yrittäneet pitää toiminnat käynnissä, jotta eri tilanteissa olevilla ihmisillä olisi mahdollisuus tavata toisiaan ja saada apua arjen haasteisiin – myös kesäaikana.

“Kesä ei kaikille merkitse suuria lomasuunnitelmia, joten koemme tärkeäksi tuoda toimintaa lähelle ihmisiä myös kesällä” totesi Saila Holm, Syörään Yhressä -hankkeen hankevastaava lehdessäkin (TS 8.7.)

Lausteen yhteisöaamupala keskellä lähiötä

 

 

Syörään Yhressä kokoaa ihmisiä yhteisiin ruokailuhetkiin eri lähiöissä, sekä operoi yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa Kaffekamelia.

Kaffelkameli – sähköpyörän vetämänä liikkuva yhteisöjen rakentaja!

Fingerroosin kesä on muutenkin aktiivinen. Löytävä vanhustyö palvelee sekä Turussa että Vakka-Suomessa läpi kesän ja Me-talo Pansiossa on avoinna kaiken ikäisille joka viikko!

Lisätietoja osoitteessa www.fingerroos.net

Pohjoismaiden Neuvoston valiokunta vierailulla Me-talolla 24.6.

By Ajankohtaista, Hankkeet, Yleinen

Maanantaina 24.5. Hyvinvointia Pohjolassa -valiokunta Pohjoismaiden Neuvostosta kävi vierailulla Pansion Me-talolla. Vierailu oli osa Turun Kaupungin isännöimää vierailuohjelmaa.

Talolla vierailijoille esiteltiin Fingerroosin säätiön laajaa toimintaa sekä tietysti kerrottiin Pansion Me-talon huikeasta taipaleesta. Talo on ottanut paikkansa osana asuinaluetta, ja ovet käyvätkin tiiviiseen tahtiin eri ikäisten kävijöiden käydessä. Tärkeää Me-talon arjessa on se, että kaikilla on paikka, jonne tulla omana itsenään ja jossa voi saada tukea niin vertaisilta kuin työntekijöiltäkin omaan elämäntilanteeseen. Me-talo mahdollistaa myös oppimisen eri ikäisten välillä, kun asioita talolla tehdään yhdessä.

Me-talo Pansiossa tehtiin vuonna 2018 yli 10 000 käyntiä. Talon toiminta on Turun Kaupungin tukemaa ja Fingerroosin säätiön hallinnoimaa. Talossa voi halutessaan saada myös perhetyöntekijän ja työllisyyskoordinaattorin tukea arjen haasteisiin.

Pohjoismaiset vieraat olivat vierailuun tyytyväisiä ja kiinnostusta herätti erityisesti Me-talon avoimuus eri ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville.

 

Fingerroosin kesäohjelma

By Ajankohtaista, Hankkeet, Tapahtumat, Yleinen

Ilmat lämpenevät ja kesäloma kolkuttelee jo monen kalenterissa – koululaisilla erityisesti. Fingerroosin säätiö haluaa olla sinua varten kesälläkin, eikä toiminnassa siksi juurikaan ole katkoksia.

Löytävän vanhustyön työntekijät ovat tavoitettavissa koko kesän niin Turussa kuin Uudessakaupungissa. Jos sinulla on huolta omasta tai läheisesi pärjäämisestä, niin olethan yhteydessä työntekijöihin.

Tarinaryhmät kokoontuvat kesällä myös normaalisti, sekä Turussa että Uudessakaupungissa. Tarinaryhmät ovat ikäihmisille suunnatuja kohtaamis- ja vertaisryhmiä, joihin on vapaa pääsy.

Me-talo Pansiossa ja Syörään Yhressä-hanke ovat nekin aktiivisia koko kesän. Erityisesti kannattaa tarkkailla Syörään Yhressä-hankkeen ja muiden toimijoiden yhdessä liikuttamaa Kaffekamelia, joka tuo kahvia ja yhteisöllistä meininkiä kesällä eri puolille Turkua.

Arki Haltuun-hankkeen toiminta on alle 30-vuotialle suunnattua tukea ja apua haastaviin elämäntilanteisiin. Ohjaajien tuen vastaanottaminen on täysin vapaaehtoista. Työntekijöiden lomien aikana yhteydenotot suunnataan me-talolle.

Hyvää kesää – toivottavasti tavataan!

Arki haltuun!

By Ajankohtaista, Hankkeet, Yleinen

Arki haltuun -toiminnassa jokainen nuori saa yksilöllistä apua ja tukea elämän eri haasteista selviämiseen ja elämäntaitojen vahvistamiseen. Ei tarvita muuta kuin halu ottaa apua vastaan.

Fingerroosin säätiössä 15.8.2018 alkaneessa hankkeessa tavataan ja autetaan alle 30-vuotiaita Turun talousalueella asuvia nuoria ja heidän perheitään. Hankkeen työntekijät Annika Sabell ja Malin Eriksson tapaavat nuoria tarvittaessa myös virka-ajan ulkopuolella ja siellä, missä nuorelle parhaiten sopii. Jos kotoa poistuminen tuntuu vaikealta, voidaan sopia tapaaminen myös kotiin.

Toiminnassamme tärkein ajatus on se, että jokainen on arvokas ja ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Monet nuoret toivovat, että heillä olisi elämässään joku hyväksyvä, turvallinen aikuinen, jonka kanssa haluaa ja uskaltaa keskustella luottamuksellisesti kaikenlaisista asioista. Tervetuloa meille! Kenellekään ei sanota ei. Emme toki ole kaikkien alojen ammattilaisia, mutta kokoamme aina tarvittavat toimijat nuoren ympärille. Ei niin päin, että nuorta pompotellaan flipperipallon lailla luukulta toiselle. Meillä ei myöskään tarvitse vatvoa vain ikäviä asioita, eikä keskittyä vain johonkin yhteen elämän osa-alueeseen – voidaan jutella myös kivoista ja innostavista asioista, vaikka elämässä synkkiäkin puolia olisi. Meiltä saa apua, tukea, ymmärrystä ja toivoa.

Toimintamme on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta ja se on osallistujille täysin maksutonta ja vapaaehtoista. Hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Teemme monipuolisesti yhteistyötä eri sote-alan järjestöjen, viranomaisten, oppilaitosten ja monenlaisten muiden toimijoiden kanssa. Tänä keväänä teimme yhteistyötä mm. Museot innovaatioalustoina –hankkeen kanssa. Hankkeessa Turun yliopiston ja Humakin opiskelijat järjestivät Aboa Vetus & Ars Nova -museon Omatilassa mm. nuorten taidetyöpajan ja näyttelyn nuorten töistä. Tilassa oli lisäksi postilaatikko, johon museokävijät saivat kirjoittaa voimaannuttavia viestejä nuorille ohjeistuksella:

Mieti mitä haluaisit sanoa tsemppausta tarvitsevalle nuorelle?
Mitä olisit ehkä itse halunnut kuulla ollessasi nuori?

Julkaisemme näitä tsemppiviestejä kesän aikana Arki haltuun -hankkeen Facebook ja Instagram-tileillä. Tsemppiviestejä saa ehdottomasti myös jakaa eteenpäin. Käy kurkkaamassa:

Facebook: @arkihaltuun
Instagram: @arkihaltuun

Lisätietoja Arki haltuun -hankkeesta:

Annika Sabell
Hankevastaava
Fingerroosin säätiö
Arki haltuun – vahvasti yhdessä -hanke
p. 044 740 9863
annika.sabell@fingerroos.net

https://fingerroos.net/wp/toiminta/arki-haltuun-vahvasti-yhdessa

Kaffekamelin avajaisia vietettiin Vähätorilla 17.5.2019

By Ajankohtaista, Hankkeet, Tapahtumat

 

Kaffekamelin avajaiset

Kaffekamelin avajaisia vietettiin 17.5. klo 15-17 Vähätorilla. Tarjolla oli maksutonta kahvia ja köyhiä ritareita ja rentoa yhdessäoloa.

Mutta mikä on KAFFEKAMELI?

Liikkuva kahvipöytä, eli Kaffekameli on sähköavusteinen laatikkopyörä, jota polkevat eri sosiaalialan järjestöt (mm. Fingerroosin säätiö, Turun A-kilta, Ehyt ry, Varsinais-Suomen Sininauha ry) Diakoniakeskus, osa kaupungin sosiaaliohjaajista ja eri seurakunnat.

Kaffekameli on liikkuva kahvi – ja kohtaamispaikka, joka tarjoaa turkulaisille mahdollisuuden kertoa kuulumisensa ja saada tarvittaessa palveluohjausta kiireettömässä ympäristössä. Se tulee vierailemaan ruokakassijonoissa, kadunkulmissa, kerrostalojen sisäpihoilla, milloin missäkin. Kaffekameli on eri toimijoiden yhteiskäytössä ja näin ollen sen toimintamuodot saavat monia variaatioita.

Kaffekamelia koordinoi Fingerroosin säätiön Syörään yhressä-hanke. Kaffekamelin yhteiskäytön tavoitteena on lisätä toimijoiden välistä yhteistyötä ja innostaa uudenlaisiin kokeiluihin oman asiakaskuntansa kanssa.

#kaffekameli #fingerroosinsäätiö #syöräänyhressä

 

Kaffekamelin avajaiset Vähätorilla 17.5.2019

By Ajankohtaista, Tapahtumat, Yleinen

Tervetuloa Kaffekamelin avajaisiin 17.5 klo 15 Vähätorille!

Kesän 2019 ajan ympäri Turkua kurvaileva Kaffekameli tarjoaa turkulaisille maksutonta kahvia ja kiireetöntä juttuseuraa.

Kaffekameli on sähköavusteinen laatikkopyörä, jota polkevat eri sosiaalialan järjestöt, seurakunnat, kaupungin sosiaaliohjaajat ja diakonit. Kaffekameli pyrkii tarjoamaan turkulaisille mahdollisuuden kertoa kuulumisensa ja saada tarvittaessa palveluohjausta, lisäämään vähävaraisten kanssa työskentelevien toimijoiden yhteistyötä sekä antamaan eri toimijoille hauskan ja erilaisen tavan jalkautua. Avajaisissa on luvassa rentoa yhdessä oloa, kahvia ja hävikistä valmistettuja köyhiä ritareita. Tilaisuudessa on mukana myös Kaupunginjohtaja Minna Arve.

Kaffekamelia koordinoi Fingerroosin säätiön Syörään yhressä-hanke. Syörään yhressä-hanke edistää yhteisöllisyyttä hävikkiruokaa hyödyntävien yhteisöruokailujen kautta sekä pyrkii tiivistämään ruoka-apukentän yhteisötyötä. Hanke on STEA:n rahoittama kolmivuotinen kehittämishanke.

Kaffekamelia koordinoi Fingerroosin säätiön Syörään yhressä-hanke.