Ääni asioille, joille ei aina löydy sanoja
15.6.2020 Kansainvälinen kampanjapäivä ikääntyneisiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua ja väkivaltaa vastaan.
Mitä kaltoinkohtelulla tarkoitetaan? Miten siihen voi puuttua? Voinko minä tehdä jotakin?
Ikääntyneisiin kohdistuvalla kaltoinkohtelulla tarkoitetaan tekoa tai tekemättä jättämistä, joka aiheuttaa ikääntyneelle kärsimystä, pelkoa tai ahdistusta, vaarantaa hänen terveytensä ja hyvinvointinsa tai muulla lailla loukkaa hänen ihmisoikeuttaan.
Kansainvälisen kampanjan tarkoitus on levittää tietoa
ikäihmisten kaltoinkohtelusta, väkivallasta ja niiden vastaisesta työstä. Kampanjapäivää vietetään Suomessa usealla paikkakunnalla.
Lisää tietoa kampanjasta löytyy täältä.
26.2.2020 Ensimmäinen koronaviiruspotilas on HUSi:n hoidossa, hän on kuumeinen.
Se on maailmanlaajuinen (epidemia – pandemia). Tämä on tätä aikaa, on niitä aikoja ollut, sotia ja tauteja.
Kaikella on puolensa. Ei se lepää täällä kotimaassakaan, aina ei ole helpolla saatu, mutta aika kultaa muistot.
Olin 7-vuotias, kun menin alakouluun. Oli naisopettaja. Kaikki oli vierasta minulle. Kavereissa oli tuttuja tyttöjä. Matkaa kouluun oli 6 km pientä kylätietä.
Naapuri talosta tultiin joskus hevosella, kyytiin ottivat minutkin. Liikuntaa tuli mennen tullen. ”Kivaa oli, kun matka käveltiin.”
Helluntaipäivänä 31.5.2020 Mummo 91 v.
Löytävä vanhustyö Turku ja Vakka-Suomi
Löytävä vanhustyö jatkaa pääsääntöisesti etätöissä koronatilanteesta johtuen. Teemme harkitusti kotikäyntejä, tapaamiset tapahtuvat toistaiseksi ulkotiloissa. Palvelemme jatkossakin puhelimitse asiakkaita.
Turun löytävät tavoitat numeroista:
- Saija Rahunen p. 044 975 1610
- Ansa Kainulainen p. 044 9751 750
- Annikka Salonen p. 044 975 1757
Vakka-Suomen löytävät tavoitat numeroista:
- Tuula Nikkilä p. 044 491 9122 (Laitila)
- Orvokki Kolehmainen p. 0447 328 362 (Uusikaupunki)
- Heidi Raussi p. 044 491 8204 (Uusikaupunki)
Lisätietoja: https://fingerroos.net/wp/toiminta/loytava-vanhustyo
Me-talo
Me-talolla järjestetään ulkoilua lapsille ja aikuisille sekä juttunurkkaa lapsille. Ulkoilu tapahtuu pienissä ryhmissä, joten pyydämme etukäteen ilmoittautumisia. Otamme huomioon turvavälit ja hygieniaohjeistukset. Ethän tule kipeänä ulkoilemaan. Pysytään terveinä!
- Ulkoilua aikuisille ma, ke, to ja pe klo 13.00 – 14.30
- Ulkoilua lapsille ma-to klo 15.00 – 16.30
- Juttunurkka lapsille ma-to klo 13.00 – 14.30
- Ilmoittaudu: p. 044 722 3970
Perheohjaaja Riina on töissä maanantaista torstaihin. Jos kaipaat juttuseuraa, vinkkejä ja tukea arkeesi, niin voit soittaa, tai laittaa viestiä tekstarilla tai WhatsAppissa numeroon 044 7454 196. Riina on tavoitettavissa myös Messengerissä (Me-talo Turku Perheohjaaja Riina) ja sähköpostilla riina.nurmi@fingerroos.net.
Avoin toiminta Me-talolla käynnistyy heti, kun se on turvallista toteuttaa. Kesällä on luvassa myös muuta mukavaa kesätoimintaa, josta tiedotetaan myöhemmin.
Lisätietoja: https://fingerroos.net/wp/toiminta/me-talo sekä Me-talon Facebook ja Instagram -tilit
Syörään yhressä -toiminta
Syörään yhressä -toiminta jatkuu pienimuotoisesti kesäkuun alusta lähtien eri asuinaluilla (Pansio, Lauste, Jäkärlä). Myös Kaffekameli tekee paluun. Kesän ajan viikoittaista toimintaa järjestetään sään salliessa ulkona hygienia- ja turvallisuusohjeita noudattaen. Tarkemmat kellonajat ja päivät tiedotetaan kohdennetusti kyseisille asuinalueille. Voit myös tiedustella tarkemmat tietoja Syörään yhressä -toiminnan työntekijöiltä. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää.
- Saila Holm p. 044 772 8921, saila.holm@fingerroos.net
- Annika Dolgov p. 044 714 3360, annika.dolgov@fingerroos.net
- Lisätietoja: https://fingerroos.net/wp/toiminta/syoraan-yhressa
Tarina-ryhmät ja Åbo Haloo -toiminta jatkuvat syksyllä.
Toivotamme kaikille aurinkoisia kevätpäiviä ja hyviä ulkoilukelejä!
Fingerroosin säätiön Tarina-ryhmätoiminnan vaikutusta ikäihmisten kokemaan elämänlaatuunkartoitettiin vuonna 2019 löytävän vanhustyöntekijämme Tuula Nikkilän sairaanhoitaja (AMK) opinnäytetyössä. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, onko ryhmätoiminnalla yhteyttä koettuun elämänlaatuun, sekä kuvailla sanallisesti ja visuaalisesti tutkimukseen osallistuneiden kertomia merkityksiä. Tutkimukseen osallistuneet olivat vanhuuseläkkeellä olevia 69–86-vuotiaita.
Keskeisinä käsitteinä olivat elämänlaatu, WHO:n elämänlaadun ulottuvuudet, ikäihmisten koettu elämänlaatu, ryhmätoiminta sekä ryhmätoiminnan merkitys ja vaikutukset ikäihmisille. Tutkimusen toimintaympäristönä oli Fingerroosin säätiön ikäihmisille tarkoitettu Tarina-ryhmä Uudessakaupungissa. Ryhmätoimintaan osallistumisella koettiin olleen positiivinen yhteys kaikkiin elämänlaadun ulottuvuuksiin: sosiaalinen, psyykkinen, fyysinen ja elinympäristö. Sosiaalisen ulottuvuuden merkityksiä oli eniten ja ne olivat painoarvoltaan tärkeimpiä. Luovan menetelmän avulla ikäihmisten kokemista merkityksistä luotiin Merkityspuu.
Tulokset toivat esiin sen, että toiminta tuo monenlaisia merkityksiä ikäihmisille. Ryhmätoiminta laajentaa elinympäristöä ja vahvistaa liikkumista ulos omasta kodista sekä ylläpitää fyysistä toimintakykyä. Se luo mahdollisuudet sosiaaliselle kanssakäymiselle, lisää elämän mielekkyyttä ja antaa vahvistusta psyykkiselle hyvinvoinnille. Ryhmätoimintojen merkitys olisi tunnistettava ikäihmisten määrän kasvaessa ja uusien palvelumuotojen kehittämisessä. Fingerroosin säätiö pyrkii vahvistamaan ikääntyneille tarjottavien ryhmätoimintojen määrää ja vie saatuja tuloksia kaikkien yhteistyökumppaneidensa tietoon. Ikääntyneille tarjottavien ryhmätoimintojen avulla voidaan estää tai hidastaa palvelutarpeen kasvua, ja vähentää ikääntyneiden yksinäisyyttä.
Koko opinnäytetyö on luettavissa täältä: https://www.theseus.fi/handle/10024/265212
Lisätietoja: Fingerroosin säätiö, vanhustyön asiantuntija Tuula Nikkilä p. 044 491 9122
s-posti: tuula.nikkila@fingerroos.net
Vaikka emme tällä hetkellä ryhmätoimintaa voi vielä järjestää, olemme täällä kuitenkin teitä varten. Ryhmiinkin palataan heti, kun se on turvallista ja mahdollista. Myös nyt poikkeustilan aikana Löytävä vanhustyömme kuitenkin toimii. Työntekijämme kuuntelevat, tukevat, auttavat ja välittävät. Olkaa yhteydessä meihin, kun tarvitsette juttuseuraa tai muuta apua tai teillä on huoli toisesta ikäihmisestä. Yhteystiedot löytyvät täältä: https://fingerroos.net/wp/toiminta/loytava-vanhustyo
Voitte myös kertoa oman tarinanne ja lukea muiden tarinoita uudelta Fingerroosin säätiön Tarinat-sivulta: https://fingerroos.net/wp/tarinat
Tule osaksi yhteistä tarinaa kertomalla omasi, sillä tarinasi tarvitsee kuulijoita. Jokainen meistä on tärkeä ja arvokas, mutta monen tarina, kokemukset, ajatukset ja merkityksellinen elämä jäävät helposti huomaamatta ja kuulematta. Kun ihminen ei tule nähdyksi ja kuulluksi, on vaarana, että hän vähitellen katoaa sekä muilta että lopulta myös itseltään.
Haluamme Fingerroosin säätiössä olla mukana tuomassa esiin jokaisen omaa ääntä, omaa tarinaa, omaa elämää. Kirjoita meille sähköpostilla tai ihan perinteisellä kirjeellä oma tarinasi. Voit vapaasti kirjoittaa haluamastasi aiheesta. Julkaisemme tarinoita Fingerroosin säätiön verkkosivuilla osoitteessa www.fingerroos.net/tarinat. Tarinasi avulla voit osaltasi olla vähentämässä yksinäisyyttä sekä tuoda lohtua ja tukea myös muiden elämään. Täältä voit myös käydä lukemassa muiden tarinoita.
Lisätietoja ja tarkemmat ohjeet: www.fingerroos.net/tarinat
Fingerroosin säätiön Arki haltuun -hanke on mukana järjestämässä nuorten aikuisten mielen hyvinvointipäivää. Millä mielellä? -tapahtuma on tarkoitettu nuorille aikuisille ja heidän kanssaan työskenteleville alan ammattilaisille. Tapahtuma levittäytyy Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman eri kerroksiin torstaina 10.10.2019 klo 11.00-16.00. Vimma sijaitsee Turun keskustassa osoitteessa Aurakatu 16.
Ohjelmassa on monenlaista kuultavaa, nähtävää ja koettavaa. Voit myös käydä valokuvauttamassa itsesi Älä mahdu muottiin -kuvauksissa. Päivän lopuksi suuren suosion saavuttanut kahden nuoren sisaruksen duo Maustetytöt esiintyy Vimman salissa. Tilaisuus on maksuton ja päihteetön. Muista ilmoittautua tapahtumaan, paikkoja on rajoitetusti!
Ohjelma:
11.30 Tervetuloa
12.00- 13.00 Puhujana psykologi Elina Marttinen, aiheena “Nuori aikuisuus erityisenä elämänvaiheena”.
Työpajat
Kullakin osallistujalla on mahdollisuus osallistua kahteen seuraavista neljästä työpajasta. Työpajat järjestetään samansisältöisinä kahdessa erässä:
13.15- 13.45 Työpajat 1. kierros
- Hyvä keho, hyvä minä/ Lounais-Suomen Syli
- Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus/ TUSETA
- Arki on POP, Martat on ROCK/ Lounais-Suomen Martat
- Mielellään oma polku/ Sohvaperunoista tutut Juhani ja Osku
14.00.00- 14.30 Työpajat 2. kierros
- Hyvä keho, hyvä minä/ Lounais-Suomen Syli
- Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus/ TUSETA
- Arki on POP, Martat on ROCK/ Lounais-Suomen Martat
- Mielellään oma polku/ Sohvaperunoista tutut Juhani ja Osku
Älä mahdu muottiin-kuvaukset klo 12.00- 16.00
Valokuvaajat Mirkku Merimaa ja Niina Stolt tekevät #älämahdumuottiin -projektia, jotta kenenkään ei tarvitsisi tuntea olevansa vääränlainen. #älämahdumuottiin on taideprojekti josta on muodostunut yhteiskunnallinen empatialiike.
Projektilla halutaan ravistella ajatuksia siitä minkälaisia meidän ihmisten ”kuuluu olla”. Projekti auttaa ihmisiä hyväksymään itsensä (ja muut) sellaisina kuin ovat ja päästämään irti turhista muoteista, joita muut ihmiset, yhteiskunta ja myös me itse asetamme itsellemme.
Samalla tarjotaan myös monipuolisempaa kuvamateriaalia lehtien ja sosiaalisen median epärealististen kiiltokuvien rinnalle. Ihmiset näkyvät sellaisina kuin he ovat – kaikki erilaisia, kaikki tasa-arvoisia ja kaikki arvokkaita ja ihania. Projektin avulla autetaan ihmisiä hyväksymään monimuotoisuutta avoimin mielin ja sydämin ja vahvistaa niitä, jotka tuntevat kärsivänsä ominaisuuksista, joita pitävät heikkoina kohtinaan. (Huom! 15-17 vuotiailta tarvitaan kuvaukseen huoltajan allekirjoittama lupalappu, alle 15 vuotiaita kuvataan vain huoltajan läsnä ollessa.) Lisätietoja: www.alamahdumuottiin.fi
15.00- 16.00 Maustetytöt esiintyy
Varaa paikkasi ja ilmoittaudu mukaan: https://www.lyyti.in/millamielella
Tapahtumaan mahtuu 160 henkilöä, vapaat paikat täytetään saapumisjärjestyksessä.
Tilaisuuden järjestävät:
Fingerroosin Säätiö / Arki haltuun -hanke
YMCA Turku
Monipalvelukeskus Tsemppi
Turun Kaupunkilähetys
FinFami
SPR Nuorten turvatalo
Vamos!
Turun Kaupunki
Lisätietoja tapahtumasta voit kysellä Fingerroosin säätiön Arki haltuun -hankkeen työntekijöiltä:
Annika Sabell, hankevastaava – annika.sabell@fingerroos.net, p. 044 740 9863
Liisa Fernelius, hanketyöntekijä – liisa.fernelius@fingerroos.net, p. 044 765 8049
Lisätietoja Arki haltuun -toiminnasta voit lukea täältä:
https://fingerroos.net/wp/toiminta/arki-haltuun-vahvasti-yhdessa
Turun kaupunginkirjaston pääkirjastossa (Linnankatu 2), Studio – tilassa
ti 20.8 klo 12- 13.30 VANHUUS JA YKSINÄISYYS -teema Studia generaliassa
TtT Hanna Uotila käsittelee luennolla iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksia ja yksinäisyydelle antamia merkityksiä. Paikalla myös Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnasta Heidi Rytky -Ylinen sekä Omahoitovalmennustoiminnasta Laura Rautiainen. Luennon järjestää Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto, Turun Seudun vanhustuki sekä Turun kaupungin hyvinvointitoimiala.
LUENNON JÄLKEEN ON MAHDOLLISUUS TUTUSTUA ERI TAHOJEN TARJOAMIIN VINKKEIHIN YKSINÄISYYDEN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LIEVENTÄMIKSEKSI.
Turun löytävät myös paikan päällä.
TERVETULOA!
Järj. NICE-verkosto yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston sekä Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnan kanssa.
Arki haltuun -toiminnassa jokainen nuori saa yksilöllistä apua ja tukea elämän eri haasteista selviämiseen ja elämäntaitojen vahvistamiseen. Ei tarvita muuta kuin halu ottaa apua vastaan.
Fingerroosin säätiössä 15.8.2018 alkaneessa hankkeessa tavataan ja autetaan alle 30-vuotiaita Turun talousalueella asuvia nuoria ja heidän perheitään. Hankkeen työntekijät Annika Sabell ja Malin Eriksson tapaavat nuoria tarvittaessa myös virka-ajan ulkopuolella ja siellä, missä nuorelle parhaiten sopii. Jos kotoa poistuminen tuntuu vaikealta, voidaan sopia tapaaminen myös kotiin.
Toiminnassamme tärkein ajatus on se, että jokainen on arvokas ja ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Monet nuoret toivovat, että heillä olisi elämässään joku hyväksyvä, turvallinen aikuinen, jonka kanssa haluaa ja uskaltaa keskustella luottamuksellisesti kaikenlaisista asioista. Tervetuloa meille! Kenellekään ei sanota ei. Emme toki ole kaikkien alojen ammattilaisia, mutta kokoamme aina tarvittavat toimijat nuoren ympärille. Ei niin päin, että nuorta pompotellaan flipperipallon lailla luukulta toiselle. Meillä ei myöskään tarvitse vatvoa vain ikäviä asioita, eikä keskittyä vain johonkin yhteen elämän osa-alueeseen – voidaan jutella myös kivoista ja innostavista asioista, vaikka elämässä synkkiäkin puolia olisi. Meiltä saa apua, tukea, ymmärrystä ja toivoa.
Toimintamme on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta ja se on osallistujille täysin maksutonta ja vapaaehtoista. Hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.
Teemme monipuolisesti yhteistyötä eri sote-alan järjestöjen, viranomaisten, oppilaitosten ja monenlaisten muiden toimijoiden kanssa. Tänä keväänä teimme yhteistyötä mm. Museot innovaatioalustoina –hankkeen kanssa. Hankkeessa Turun yliopiston ja Humakin opiskelijat järjestivät Aboa Vetus & Ars Nova -museon Omatilassa mm. nuorten taidetyöpajan ja näyttelyn nuorten töistä. Tilassa oli lisäksi postilaatikko, johon museokävijät saivat kirjoittaa voimaannuttavia viestejä nuorille ohjeistuksella:
Mieti mitä haluaisit sanoa tsemppausta tarvitsevalle nuorelle?
Mitä olisit ehkä itse halunnut kuulla ollessasi nuori?
Julkaisemme näitä tsemppiviestejä kesän aikana Arki haltuun -hankkeen Facebook ja Instagram-tileillä. Tsemppiviestejä saa ehdottomasti myös jakaa eteenpäin. Käy kurkkaamassa:
Facebook: @arkihaltuun
Instagram: @arkihaltuun
Lisätietoja Arki haltuun -hankkeesta:
Annika Sabell
Hankevastaava
Fingerroosin säätiö
Arki haltuun – vahvasti yhdessä -hanke
p. 044 740 9863
annika.sabell@fingerroos.net
https://fingerroos.net/wp/toiminta/arki-haltuun-vahvasti-yhdessa