Skip to main content
All Posts By

Fingerroosin säätiö

Me-talon perheohjaaja Riina perheiden apuna

By Ajankohtaista, Hankkeet, Toiminta

Pansion Me-talon Riina on auttanut alueen perheitä yli neljän vuoden ajan. Tässä Riina kertoo enemmän itsestään ja työstään.

Olen Riina Nurmi, Me-talon perheohjaaja. Olen myös organisoija, äiti, ystävä, pikkusisko, vitsiniekka, dekkarifani, kuuden lapsen kummitäti, auttaja, laadukkaiden elokuvien ystävä (esim. Karate Kid I-III), utelias (erityisesti erilaiset elämäntarinat), ruuasta innostuja ja raakakakkujen ystävä. Vaikka olenkin melko vauhdikas välillä, niin minulla on kuulemma silti rauhoittava ja maadoittava vaikutus ihmisiin.

Olen toiminut perheohjaajana tammikuusta 2017 alkaen. Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevaisia. Toimin ohjaajana erilaisissa ryhmissä (esimerkiksi vankien lasten vertaistukiryhmässä sekä seikkailukasvatuskerho KOTA:ssa), tapaan asiakkaita (kodeissa, Me-talolla, kävelyllä, melkeinpä missä vaan!), olen mukana erilaisissa verkostoissa jne. Minut voi löytää esimerkiksi Hövelin toimistolta, pulkkailemasta tai vaatteita jakamasta.

Perhetyö on tarkoitettu lapsiperheille ja sellaiseksi tuleville.

Yhteyden saa puhelimitse 044 745 4196 (WhatsApp, tekstiviesti tai soitto), sähköpostilla: riina.nurmi@fingerroos.net

tai Facebookissa: Me-talo Turku Perheohjaaja Riina https://www.facebook.com/profile.php?id=100015730840389.

Voi myös tulla katsomaan Me-talolle olenko paikalla!

Mikä minua kiinnostaa erityisesti perhetyössä? Ihmisten kohtaaminen (niin isojen kuin pienten) ja heihin tutustuminen (ne elämäntarinat..).  On hienoa huomata, kuinka jokaisesta tilanteesta löytyy myös jotain positiivista tai jotain mitä kohti mennään yhdessä. Välillä iloitaan yhdessä onnistumisia tai sitä, että joku haastava asia on helpottunut. Myös surulliset tai huonot hetket on helpompi jaksaa, kun ne jakaa jonkun kanssa.

Olen oppinut työstäni tosi paljon! Kaikkea oppimaani en osaa varmasti edes tiedostaa tai sanoiksi pukea, mutta yhden asian haluan mainita:

 Älä tuomitse naapuriasi ennen kuin kävelet kaksi kuunkiertoa hänen mokkasiineissaan
(vanha intiaaniviisaus).  Jokaiselta asiakkaalta oppii jotakin uutta; oli se sitten konkreettinen asia tai tekeminen, tai vaikkapa itselleni uusi näkökulma johonkin asiaan.

”Maailman parhaat” esillä Lausteella, Maariassa ja Pansiossa

By Ajankohtaista, Toiminta

”Minun äitini on maailman paras, koska hän yrittää aina kaikkensa” – Näin on kirjoittanut eräs Lausteella asuva lapsi, kun häneltä kysyttiin, mikä omassa äidissä on kaikkein parasta.

Lausteella sydämiin kirjoitetut viestit reunustavat Kirjurinpolkua 5.5.-10.5/Kuva Annika Dolgov.

Lausteella sydämiin kirjoitetut viestit reunustavat Kirjurinpolkua 5.5.-10.5/Kuva Annika Dolgov.

Äitienpäiväviikolla Lausteella, Maariassa ja Pansio-Perno-alueella äidit ja muut tärkeät ihmiset nostetaan jalustalle, kun sadat lasten tekemät viestillä varustetut sydämet ripustetaan julkitilaan kullakin alueella. Jokaisessa sydämessä on ainutlaatuinen viesti, jossa kerrotaan, miksi juuri se oma tärkeä ihminen on maailman paras.

Sydämet ovat tehneet Yli-Maarian koulun Ypsilonin ja Moision yksikön, Paattisten, Jäkärlän, Lausteen ja Pansion koulun oppilaat. Maailman paras– tempauksen taustalla on Lausteen Lähiötupa, Maarian Kylätalo ja Pansion Me-talo. Tempauksella halutaan osoittaa kunnioitusta kaikille äideille ja lasten tärkeille ihmisille, erilaisille kasvatustavoille sekä kulttuureille. Sydämet ja niiden viestit muistuttavat myös, että jokaisella lapsella ja aikuisella olisi tärkeää olla vähintään yksi luotettava ja turvallinen ihminen elämässään. Tällä ajatuksella Lähiötupa, Me-talo ja Kylätalo toteuttavat päivittäistä toimintaansa kutsuen alueen asukkaita ja toimijoita yhteen.

Sydämet ripustetaan äitienpäiväviikolla ja ovat ne ovat esille noin viikon.

Lausteen koulun yli 200 ainutlaatuisella viestillä varustettua sydäntä/Kuva Annika Dolgov.

Lauste: Kirjurinpolku 5.-10.5

Pansio: Me-talon ikkunaovet 5. -10.5 Pansion Me-talo löytyy Hövelin palvelukeskuksesta, Hyrköistentie 26

Maaria: Moision liikekeskuksen edusta, Jäkärlän toriaukio, Paattisten nuorisotalon edusta. 7- 14.5

Fingerroosin säätiön koordinoimat yhteisötilat Lausteen Lähiötupa ja Pansion me-talo sekä Fingerroosin säätiön ja Maarian kyläyhdistyksen koordinoima Maarian Kylätalo järjestävät maksutonta ja kaikille avointa toimintaa ympäri vuoden.  Maarian kylätalon ja Lausteen Lähiötuvan toiminta on Turun kaupungin osallistavan budjetoinnin, Asukasbudjetin mahdollistamaa.

Lue Turun Sanomien juttu Lähiötuvasta ja Maailman paras-tempauksesta

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5301865/itienpaivan+sydamet+ilahduttavat+Lausteella+Pansiossa+ja+Maariassa

Lisätietoa: www.fingerroos.net

annika.dolgov@fingerroos.net 044 714 3360

Työssäoppimassa Maarian Kylätalolla

By Ajankohtaista, Blogi, Yleinen

Heissan, olen Sarita. Aloitin työssäoppimisen 15.3.2021 Maarian kylätalolla ja harjoittelu jatkuu sitten 7.5.2021 asti.

Olen tähän mennessä mm. keitellyt kahvia ja tarjonnut kupillista kaikille halukkaille ja tietysti myös jutustellut ihmisten kanssa. Ilolla voin myös kertoa, että olen tehnyt aktiivisesti Facebook livelähetyksiä, jotka ovat osaltaan olleet haastatteluja, tiedonjakoa sekä omien kiinnostuksen kohteiden kertomista. Vallitsevan Korona viruksen takia, olen enemmän keskittynyt Facebook livelähetysten suunnitteluun ja toteutukseen. Lähetysten tekeminen on ollut haastavaa omalla tavallaan, mutta olen oppinut paljon siitä miten erikeinoin voin itse tuoda yksinäiset yhteen, vähentää yksinäisyyttä puhumalla ja juttelemalla oikeiden ihmisten kanssa oikeista ja tärkeistä asioista heille.

On ollut ilo tutustua työntekijöihin Sailaan ja Päiviin, jotka ovat omalla innokkuudellaan tuoneet Maarian kylätalon esiin ja ihmisten kasvojen eteen katsottavaksi. He ovat tuoneet iloa niille, jotka tarvitsevat seuraa ja ystävällistä hymyä, pelkkä hymykin voi riittää piristämään päivää.

Opiskelen hoiva-avustajaksi viimeisiä kuukausia viettäen. Valmistun 4.6.2021 joten ei enää kauan niin opiskeluni ovat paketissa.

Toivonkin, että juuri sinä voit olla se seuraava, joka tekee maailmasta paremman paikan. Oikeasti, pienellä asialla kuten yksinäisyyden poistamisella voit tehdä onnellisen juuri siitä ihmisestä, joka on sen ansainnutkin.

Nähdään jossain joskus ja jutellaan lisää!

Terveisin: Sarita, 21v

Poikkeusajan tiedote

By Ajankohtaista

Olemme Fingerroosin säätiössä reagoineet COVID-19 aiheuttamaan tilanteeseen. Toimimme vastuullisesti ja turvallisesti. Tämän vuoksi toimintamme on rajoitettua ajalla 15.3.-11.4.:

Asiakaskontaktit tapahtuvat puhelimitse, internetin välityksellä tai ulkona turvavälein.  Sisätiloissa tapahtuvat ryhmätoiminnot sekä kotikäynnit ovat toistaiseksi tauolla Turussa.

Seuraamme tilannetta ja ohjeistusta. Päivitämme toimintojamme tarpeen mukaan.

Löytävän vanhustyön vaikuttavuus ja tuloksellisuus

By Ajankohtaista

TURKU: Kumppanuuskyselyn tuloksia: Suurin osa ikääntyneistä asiakkaista hyötynyt Löytävästä työstä:

Fingerroosin säätiön Löytävä vanhustyö tekee tiivistä yhteistyötä muiden sosiaalialan järjestöjen, yritysten, yhteisöjen sekä Turun kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa. Kysyimme viime joulukuussa heiltä kokemuksia Löytävästä vanhustyöstä.

Kyselyn mukaan lähes 90 % kumppaniemme meille ohjaamista asiakkaista on hyötynyt Löytävän työn toiminnasta paljon tai erittäin paljon. Ammattilaiset arvioivat, että reilusti yli puolella asiakkaista elämänhallinta on työmme myötä parantunut ja asiakkaat ovat uskaltautuneet vapaa-ajantoimintoihin.

Kiitosta saimme lisäksi yhteisistä asiakaskäynneistä ja verkostopalavereista, asiakkaiden yksinäisyyden vähenemisestä, nopeasta reagoinnista asiakkaiden tarpeisiin sekä matalan kynnyksen palvelusta.

Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille palautteesta ja kommenteista!

Lisätietoa kyselystä: Saija Rahunen p.044 975 1610 saija.rahunen@fingerroos.net

 

Löytävä vanhustyö on erittäin vaikuttavaa:

Fingerroosin säätiön Löytävä vanhustyö on matalan kynnyksen sosiaalipalvelua yli 60-vuotiaille turkulaisille. Toimintamme perustuu ihmisten aitoon kohtaamiseen sekä elämäntilanteen ymmärtämiseen. Jokaisen asiakkaamme elämäntilanne on yksilöllinen, joten autamme aina ihmisen omista tarpeista lähtien.

2000 kontaktia ja 1000 soittoa

Löytävässä vanhustyössä on takana kiireinen pandemiavuosi. Viime vuonna meillä oli noin 2000 asiakaskontaktia kotikäyntien, puheluiden ja muun yhteydenpidon muodossa. Alkuvuonna siirryimme etäyhteyksiin ja ulkotapaamisiin. Puhelinlinjat kävivät kuumina ja teimme vuodessa noin 1000 puhelua.

Tiivistimme yhteistyötä yli sektorirajojen muun muassa sosiaali- ja terveysalan viranomaisiin ja muihin järjestöihin ja yrityksiin. Teimme entistä enemmän verkosto- ja yhteisasiakaskäyntejä sekä toimimme etsivän työn asiantuntijoina ja konsultteina eri foorumeissa. Teemme läheistä yhteistyötä mm. Kelan kanssa.

Mieliala koheni isolla osalla asiakkaista

Viime vuosi oli vaikea ikääntyneille asiakkaillemme. Tästä huolimatta Löytävän vanhustyön myötä suurimman osan elämänlaatu koheni. Lähes 40 prosentilla asiakkaista mieliala parani, joka kolmas kiinnittyi muihin palveluihin, ja joka viides otti entistä enemmän vastuuta omasta elämästään. Myös usean asiakkaan omainen koki voimaantumista läheisen tilanteen paranemisen myötä.

 

VAKKA-SUOMI: Löytävän työn sidosryhmäkyselyn kooste 2020  

Kysely tehtiin web kyselynä joulukuussa 2020. Kysely lähettiin 38 henkilölle, joista 14 esihenkilö- ja 24 työntekijäasemassa olevaa. Kohderyhmä koostui Laitilan ja Uudenkaupungin kaupunkien, erikoissairaanhoidon Ukin yksikön, Laitilan ja Ukin seurakunnan, Laitilan Terveyskodin ja Ukin A-killan henkilöstöstä. Vastauksia saatiin yhdeltä esihenkilö asemassa työskentelevältä ja 9 työntekijältä. Kaikki vastaajat olivat julkisen sektorin edustajia. Vastauskattavuus oli 26,3 %.

Kyselyyn vastannut johtava viranhaltija koki tuntevansa Löytävän työn toiminnan hyvin ja hän ilmoitti, että heidän yksiköissään toimintaa on myös hyödynnetty arjessa. Hyödyntäminen on näkynyt siinä, että on välitetty tietoa Löytävästä työstä kohderyhmille ja muille ammattilaisille sekä siten, että julkiselta sektorilta on ohjattu asiakkaita Löytävän työn pariin. Vastaaja kokee toiminnan tärkeänä osana ikääntyneiden tukemista. Sen sijaan vastaaja kokee, että hänellä on vain jonkin verran tietoa siitä, millaisia yksilötason muutoksia Löytävän työn kautta saadaan aikaan.

Vastaaja sanoitti Löytävän työn hyviä kokemuksia mm. seuraavasti:

”Arvokas lisä ikäihmisten palveluissamme”

Vakka-Suomen Löytävän työn kokemuksia kartoittavaan sidosryhmäkyselyyn vastasi yhdeksän ikääntyneiden parissa toimivaa julkisen sektorin työntekijää.

Ikääntyneiden parissa toimivat työntekijät ovat tehneet monenlaista käytännön yhteistyötä löytävien kanssa. Kaikki vastaajat ilmoittivat, että asiakkaille on kerrottu Löytävästä työstä ja sen mahdollisuuksista tukea ikääntyneitä ja kaikki vastaajat olivat myös käytännössä ohjanneet asiakkaitaan löytävään työhön. Kuusi vastaajaa oli kertonut löytävästä työstä muille ammattilaisille ja kuusi vastaajaa oli saanut ammatillista tukea löytäviltä. Neljä vastaajaa oli tehnyt käytännön asiakastyötä yhdessä löytävien kanssa ja kolme vastaajaa oli saanut uusia asiakkaita Löytävän työn kautta.

Julkisen sektorin työntekijät arvioivat löytävän työn merkitystä heidän asiakkailleen. Lähes kaikki vastaajista kokivat, että Löytävästä työstä on ollut joko paljon tai jonkin verran hyötyä asiakkaille. Suurin merkitys asiakkaille on käytännössä ollut ryhmä- tai vapaa-ajan toimintaan kiinnittymisessä sekä mielialan yleisessä parantumisessa. Noin puolet vastaajista koki, että työllä on ollut merkitystä myös päihteiden käytön vähenemisessä, asiakkaiden arjen hallinnan ja vastuunoton paranemisessa sekä myös kotihoitoon ja muihin tukipalveluihin kiinnittymisessä ja sitoutumisessa.

Julkisen sektorin työntekijät kertoivat, että toimintaa voisi kehittää vielä seuraavilla tavoilla:

”Vielä enemmän tiedotusta kaupungin eri toimipisteisiin siitä, mitä Löytävä voi tehdä. Luonnolliseksi yhteistyökumppaniksi sulautuminen”.

”Näkyvyys esim. lehdissä ja sos. mediassa voisi olla parempi”.

”Toimintaa voisi laajentaa järjestämällä erilaisia toimintamuotoja ja -ryhmiä ikäihmisille”.

 

Työ jatkuu

Työmme ikääntyneiden hyväksi jatkuu. Pandemiatilanteesta huolimatta teemme kotikäyntejä ja otamme vastaan uusia asiakkaita. Vedämme ammattilaistiimeille myös lyhyitä infoja Teamsin välityksellä. Ota yhteyttä, jos haluat kuulla lisää: https://fingerroos.net/wp/toiminta/loytava-vanhustyo

 

Olemme myös Facebookissa: https://www.facebook.com/loytava        

Pansion Me-talon somekanavista ideoita ja huumoria arkeen

By Ajankohtaista, Yleinen

Pansion Me-talo on kiinni vallitsevan koronavirustilanteen takia 28.3. saakka. Perheohjaaja Riinalle ja digitukea tarjoavalle Olaville voi edelleen varata keskusteluaikoja. Me-talon ohjaajiin voi taas törmätä maanantaista keskiviikkoon Pansiossa kaakaokamelin kyydissä.

Me-talon ohjaajat tarjoavat Tik Tokissa ja Instagramissa joka viikko ideoita ja iloa arkeen. Instagramin livestä voi saada vinkkejä siivoukseen, askarteluun, jumppaan, taiteisiin tai kokkailuun! Me-talon löytää somesta: @metaloturku #metaloturku

 

”Kupillinen kahvia voi olla alku elinikäiselle ystävyydelle!” 

By Ajankohtaista, Yleinen

“Kupillinen kahvia voi olla alku elinikäiselle ystävyydelle!”

Tämä turkkilainen sananlasku lukee eräässä vanhassa servietissä, joka löytyy Lausteen Lähiötuvan toimistohuoneesta. Se toimii myös toimintamme tausta-ajatuksena Lähiötuvalla, jossa kohtaamme päivittäin alueen asukkaita.

Matalan kynnyksen kohtaamispaikkana Lähiötupa toivottaa tervetulleeksi jokaisen uuden ja vanhan ystävän, joka haluaa tulla vaihtamaan kuulumisia ja juomaan kupin kahvia hyvässä seurassa. Lähiötuvalta saa myös asiointiapua ja digineuvontaa, sekä koronan hellittäessä myös tekemistä ja aktiviteetteja arkeen. Lähiötuvan kävijät ovat sekä asiakkaita, että toiminnan suunnittelijoita, toteuttajia ja asuinalueen asiantuntijoita, joita Lähiötuvan työntekijät kuuntelevat tarkalla korvalla. 

Lähiötupa palvelee myös poikkeusaina:

Haasteellisena korona-aikana toimintaa toteutetaan rajoitetusti ja lähes täysin ulkotilassa. Onneksi aurinko kuitenkin jo pilkahtelee ja lämmittää kevättä lupaillen! Lähiötuvan edustalle päivittäin pystytettävä kahvipöytä sekä viikoittaiset kävelyretket mahdollistavat turvallisen kohtaamisen alueen asukkaiden kesken. Yksittäisiä asiakkaita otamme myös tarpeen tullen sisätiloihin asioimaan. Toimintaa toteutetaan turvavälit ja käsihygienia sekä senhetkiset rajoitukset huomioiden.  Toimintaa koordinoi Fingerroosin säätiö vuoden 2021 ajan yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Toiminnan mahdollistaa Turun kaupungin asukasbudjetti.  

 

Lähiötuvan ohjelma maaliskuussa:

Kahvipöytä ulkona Lähiötuvan edustalla (sään salliessa) ma-to 9-11 

Kävelyretket ohjaajan kanssa (max. 5 osallistujaa) torstaisin klo 10.  

Lähiötuvan löydät Kirjurinaukion kulmasta osoitteesta: Kirjurinkatu 3.  

Lisätietoa: Annika Dolgov (Lähiötuvan työntekijä) annika.dolgov@fingerroos.net, 044 714 3360

Facebook: Lausteen Lähiötupa: https://www.facebook.com/Lausteen-L%C3%A4hi%C3%B6tupa-101476471972979

Me-talo toi Pansion talveen Kaakaokamelin!

By Ajankohtaista, Yleinen

Pansion Me-talolla päätettiin siirtää lasten toiminta tapaamisrajoitusten kaventamien toimintamahdollisuuksien myötä ulos. Hyvien pulkkailu- ja talvipuuhailukelien myötä monet lapset viettävät vapaa-aikaansa muutenkin mieluusti ulkosalla.

Normaaliaikoina lapsilla on ollut tapana kokoontua sankoin joukoin koulun jälkeen Me-talolle tekemään läksyjä, leipomaan, taiteilemaan, askartelemaan, pelailemaan ja tapaamaan toisiaan sekä Me-talon ohjaajia erilaisissa kerhoissa ja avoimessa toiminnassa. Kun sisätiloissa tapahtuvaa toimintaa jouduttiin rajoittamaan, ohjaajat halusivat antaa lapsille toisenlaisen mahdollisuuden tulla juttelemaan, kertomaan kuulumisia, saamaan apua ja tapaamaan tuttuja ohjaajia. Näin syntyi idea lähteä tapaamaan lapsia sinne, missä lapset ovat – pulkkamäkeen ja muille ulkoliikuntapaikoille. Mukaan päätettiin ottaa Kaakaokameli, jonka kyttyrästä tarjoillaan lapsille kuumaa kaakaota tai mehua lumileikkien välissä. Samalla ehditään juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia lasten kanssa. Kaakaokameli onkin ollut välitön hitti, jota lapset kuumeisesti odottavat koulupäivän päätyttyä. Monet lapset kertovat jo kaivanneensa juttutuokioita tuttujen ohjaajien kanssa. Kaakaokamelilla on tavattu huimat 60–70 lasta joka arkipäivä. Me-talon ohjaajat ovat myös puuttuneet kiusaamistilanteisiin ja muistuttaneet lapsia kunnon pukeutumisesta pakkaskeleillä. Lisäksi on tavoitettu paljon sellaisia lapsia, jotka eivät ole koskaan käyneet Me-talolla.

Kaakaokameli parkkeeraa joka arkipäivä Pansion Kisapuiston kentälle tai Pansion koulun pihalle klo 13.15–15.00. Tarjolla on lämmintä kaakaota tai mehua ja juttuseuraa! Kaakaokameli voi liikkua päivän aikana myös muualla. Helmikuun kaakaot tarjoaa lapsille K-Market Perno. Suuret kiitokset kauppiaalle!

Kamelikuskeina Me-talolta harjoittelija Sonja Hjulfors ja ohjaajat Sami Strandén ja Jari Salonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pansion Me-talon toimintaa koordinoi Turussa Markku Juhani Fingerroosin muistosäätiö, jonka toiminnoissa kesäisin ympäri Turkua kiertelevä Kaffekameli on ollut tuttu näky jo parin vuoden ajan. Kaffekameli on sähkökäyttöinen polkupyörä, jonka perässä kulkee pyörillä kärry, jonne voidaan lastata kahvi- ja teetarpeet, astiat ja mahdolliset tarjoilut. Kesäisin Kaffekamelilla on tavattu ja jutusteltu monien ihmisten kanssa eri puolilla Turkua ilmaisen kahvikupposen äärellä. Kesän jälkeen Kaffekameli on ollut talvilevolla, mutta nyt tämä oivallinen kaveri herätettiin talvitoimintaan lasten Kaakaokameliksi Pansioon.

Lisätietoja Me-talon toiminnasta löytyy täältä: https://fingerroos.net/wp/toiminta/me-talo